Rauma – kylän pilottivaihe onnellisesti päätöksessään

Rauma – kylän peruskivi muurattiin 25.2.2010. Paikalle oli kokoontunut satakunta Morawewan kylän asukasta, niin valtaväestön sinhaleeseja kuin vähemmistön tamileja. Paikalla ollut hallituksen edustaja K. P. Demadasa kertoi olevansa tyytyväinen näkemäänsä. Hän kuvaili hankettamme Majakka – projektiksi. ”Matkustin tänne epäilevällä mielellä. Nyt tiedän, että sinhaleesit ja tamilit voivat elää rauhanomaisessa rinnakkaiselossa kuten ennen sisällissodan alkua 1983. Tästä alkaa todellinen rauha Sri Lankaan. Matkani tänne ei ollut turha!”

Pilottihankkeemme ei olisi onnistunut ilman urakoitsijamme Amarasiri Kuruwage De Silvan valtavaa henkilökohtaista panosta. Hän rekrytoi taitavat työntekijät urakkaamme, hankki tietoonsa tarvikkeiden edullisimmat hinnat ja henkilökohtaisesti vastasi työn laadusta ja aikataulutuksesta.

Tästä tietomäärästä huolimatta hankkeella oli suuriakin vaikeuksia etenemisessä kohti rakennusten valmistumista ja luovuttamista asukkailleen. Aluksi oli todella vaikeata saada alueelta työmiehiä rakennuksille. Lähes kaikki miehet olivat Paddy Fieldeillä, riisivainioilla, keräämässä talkoilla kokoon tulevan vuoden satoa. Lopulta saimme viikon etsiskelyn jälkeen kokoon ensimmäisen ryhmän muurareita ja apumiehiä.

Tämä ryhmä sai vastatakseen kahden ensimmäisen talon urakoinnista. Miehet olivat uutteria ja taitavia. Rakennustavat olivat samat, kuin meillä Suomessa pula-aikoina. Perustus kaivettiin maahan, ja kivijalka muurattiin kivistä. Talo lähti nopeasti nousemaan kohti ensimmäistä vaihetta, Tie Beamia, kivijalan päälle valettavaa tukisidosta, mikä estää rakennusta liikkumasta kovissakin olosuhteissa.

Harmiksemme jouduimme toteamaan, että tämä ammattitaitoinen ryhmä tunsi tilanteemme ja rahan arvon. Aina tullessaan maksupostin maksamisen vaiheeseen, Mason, päämuurari alkoi vaatia meiltä lisää rahaa, ja selvästi viivytteli rakentamisen vauhtia kiristääkseen meitä. Jouduimme palauttamaan hänen mieleensä kirjalliset sopimusehtomme maksujärjestelyistä ja kiinteistä urakkahinnoista. Kuruwage muistutti heitä sopimusrikkomuksen vaikutuksesta, ja antoi Masonille ensimmäisen varoituksen. Seinän muuraamisen loppuvaiheessa Mason uhkasi, etteivät jatka muuraamista ilman ylimääräistä provisiota.

Tämä oli liikaa jopa ikirauhalliselle buddhalaiselle urakoitsijallemme. Hän antoi Masonille kirjallisen varoituksen, ja vaati töiden jatkamista heti. Muuten hänen ikäväksi velvollisuudekseen tulisi erottaa miehet. Seuraavana aamuna miehet jälleen vaativat lisää palkkaa ennen kuin alkaisivat työhön. Kuruwage viileän rauhallisesti erotti työryhmän siitä huolimatta, että olivatkin äärimmäisen taitavia ja nopeita. Sopimus sitoo kaikkia osapuolia. Jos olisimme maksaneet tälle ryhmälle, niin olisimme joutuneet maksamaan kaikille muillekin ryhmille, jotka Kuruwage oli onnistunut haalimaan aina etelää myöden.

Aikaa kului parisen viikkoa, ennen kuin saimme uuden ryhmän jatkamaan rakentamista sovituin ehdoin. Parhaimmillaan työmaillamme työskenteli kuutisenkymmentä rakennusmiestä.
Ankara kuumuus ei laskenut miesten työtahtia. Keskipäivän siestaa vietimme mangopuun katveessa ulkoilmatoimistossani. Iltapäivälläkin lämpötila varjossa oli aina lähes 40° ja auringonpaisteessa joskus jopa yli 60°. Epäinhimillisistä oloista huolimatta rakentaminen eteni huomattavasti edellä aikataulusta. Kaikki työryhmät halusivat päästä sinhaleesien ja tamilien uudeksi vuodeksi perheittensä pariin. Uutta vuotta vietetään 13. – 14.4. Normaalisti juhlintaa kestää vähintään viikon ajan. Silloin ei työmiehiä näkyisi rakennuksilla, ja aikataulutuksemme pettäisi pahasti.

Miehet työskentelivät uutterasti aamusta kello seitsemästä iltaan niin kauan, kuin päivänvaloa vähänkään riitti. Aurinko laskee kello 18.12 ja pimeys tulee kello 18.35. Tällöin miehet menevät pesulle läheisiin kastelukanaviin, ja valmistavat illallisen. Projekti maksoi työntekijöiden ruokatarvikkeet, teet ja asumisen. Palkkaa Masonit maksoivat työntekijöilleen urakkapalkkiostaan 650 – 1000 Rs/vrk (4 – 7 €). Niiltä päiviltä ei palkkaa maksettu, jos työntekijä oli sairaana. Niinpä sairauspoissaoloja ei ollut kuin kaksi koko aikana! Maksoin kahdelle miehelle palkan omasta pussistani. Masonin velvollisuuksiin se ei kuulunut.

Rakentaminen olisi ollut kuin satua, ellei olisi tullut uusia vastoinkäymisiä. Talojen seinien rappaamisen aikoihin Morawewassa alkoi sataa, myrskytä ja ukkostaa aivan valtavasti. Normaalisti siellä pitäisi olla kuiva kausi, joka päättyisi vasta lokakuun monsuuniin. Masonit olivat rapanneet kuuden talon seiniä toista tai kolmatta päivää, kun rankkasade huuhteli maahan juuri rapatut seinät.

Rankkasadetta kesti kolmisen päivää. Masonit eivät halunneet maksaa luppopäivistä palkkaa ryhmälleen, vaan ilmoittivat lähtevänsä kotiin. Rakennuksille harmistuneet Masonit palaisivat vasta sateiden laannuttua. Tässä menetimme vajaan viikon tehokasta työaikaa.

Onneksi kaikki Masonit eivät lähteneet koteihinsa, vaan jatkoivat seinien muuraamista ja rappaamista muovisten suojien alla. Näin työt jatkuivat viidessä kohteessa. Neljä taloa jäi odottamaan rakentajia sateiden loppumiseen saakka. Muut ryhmät eivät voineet jatkaa näitä töitä, sillä Masonit ovat tarkkoja myös työnsä laadusta. Kukaan muu ei osaa muurata niin ammattitaitoisesti, kuin vain heidän ryhmänsä.

Vaikeutemme eivät loppuneet tähän. Vähän liiankin avulias kyläpäällikkö halusi kantaa kortensa kekoon. Mies toivoi saavansa työllistetyksi oman kylänsä puusepän. Meille se sopi mainiosti, sillä olimme sopineet hallituksen ja paikallishallinnon kanssa, että käyttäisimme paikallista työväkeä mahdollisimman paljon.

Puuseppä lupasi toimittaa ovien ja ikkunoiden karmit kahden viikon sisällä tilauksesta. Tämä aikataulu sopi meille hyvin, sillä työt olivat juuri tuolloin siinä vaiheessa, että ovien ja ikkunoiden karmit voitaisiin istuttaa paikoilleen, ja suorittaa seinien rappaukset kuntoon.

Viikon kuluttua kävimme katsomassa työn edistymistä puusepän verstaassa pitkän ja kuoppaisen matkan päässä. Viikossa ei ollut tapahtunut mitään. Olimme tehneet kirjallisen sopimuksen kyläpäällikön kanssa tarvikkeiden toimittamisesta. Tämä sopimus ei sitonut puuseppää, joten teimme sopimuksen samoilla ehdoilla ja mitoilla, kuin kyläpäällikkö oli sopinut ja mitannut puusepän kanssa suullisesti. Sopimukseen sisältyi vaatimus, että kolmen päivän sisällä rakennuksille pitäisi toimittaa kolmen talon ovien ja ikkunoiden raamit, jotta työt jatkuisivat keskeytyksettä.

Ihmeeksemme ovien ja ikkunoiden raamit tulivat kolmen päivän päästä. Kuruwage mittasi karmien sopivuuden. Hämmästys oli suuri, kun kaikki raamit olivat liian pieniä. Pyysimme kyläpäällikön paikalle toteamaan virheellisen toimituksen. Mies ilmoitti kylmän rauhallisesti ilmoittaneensa puusepälle karmien ulkomitat. Hämmästyin ensin kovasti ilmoitusta, sillä rakennuspiirustuksen mukaan oven leveys on kolme jalkaa, noin 900 mm. Jos karmit mitataan ulkomittojen mukaisesti kolmejalkaisiksi, niin tilaamamme ovet eivät koskaan mahtuisi raameihin.

Harmissani otin mitan, ja näytin kyläpäällikölle, ettei yksikään ovista edes ulkomitoiltaan täyttänyt kolmea jalkaa. Mies kohautti olkiaan, ja marssi matkoihinsa. Tämän miehen palveluja emme tulisi enää koskaan käyttämään. Valitettavasti olimme tilanneet kattotiilet hänen kauttaan. Mitenköhän niiden toimittaminen onnistuu? Sen näyttäisi todeksi aika.

Seuraavana aamuna Kuruwage tilasi uudet karmit Trincomaleen muslimitoimittajaltamme. Kahden päivän kuluttua saimme täsmälleen oikeankokoiset karmit työmaallemme toimitettuina. Olimme onnistuneet välttämään kaaoksen.

Kuusi taloista ehti harjakorkeuteen suunnilleen aikataulussa ja samaan aikaan. Luovuimme yrityksestämme rakentaa kaikki yhdeksän taloa luovutuskuntoon 20.4.2010 pidettäviin avajaisiin mennessä. Kolmen talon rakentaminen keskeytettiin, ja työryhmät siirrettiin auttamaan kuuden talon rakentamisessa.

Nämä talot olivat jo harjakorkeudessa. Kattojen ruoteet odottivat vain tiilikatetta. Kyläpäällikön tilaamia kattotiiliä vain ei kuulunut. Vaadimme kyläpäällikköä paikalle antamaan selvityksen tiilien viivästymisestä. Selvitystä kuunnellessamme näin silmissäni, kuinka mies yritti onkimadon lailla kiemurrella itsensä irti koukusta siinä onnistumatta. Tiilet olivat unohtuneet jostakin kummallisesta syystä tilaamatta! Tästä tempustaan aluepäällikkö antoi hänelle kirjallisen varoituksen. Vaalien jälkeen tämä merkitsee sitä, ettei kyläpäällikkö tule jatkamaan turvatussa virassaan ainakaan Morawewan alueella. Projektimme ei tulisi enää koskaan kompastumaan kyläpäällikön tekemättäjättämisiin tulevaisuudessa.

Seuraavana aamuna kaksi isoa rekkaa toimitti kattotiilet työmaille. Saisimme kuusi taloa luovutuskuntoon avajaisiksi 20.4.2010, jolloin raumalaiset Taro ja Meli Valo sekä journalistimme Asko Tanhuanpää tulisivat juhlistamaan avajaisseremoniaamme.

Ensimmäinen RAUMA – sana piirtyi tamili/sinhaleesi – perheen talon katolle 4.4.2010.

Avajaiset olivat suuri menestys kaikin tavoin. Kaikki hallinnon korkeimmat viranhaltijat olivat paikalla pitämässä juhlapuheita. Näissä puheissa jaksettiin kiitellä raumalaisen Aito Fiilis ry:n toimintaa Morawewan ja samalla koko Sri Lankan köyhien ihmisten hyväksi. Tamilien heimopäällikkö arvosti työtämme siksikin, että olimme rohkeasti pyrkineet tavoitteeseemme rakentaaksemme kaikille etnisille ryhmille pysyvät kodit väliaikaisten suojien sijaan (Temporary Emergency Shelter). Hallituksen edustaja mainitsi, että ponnistelumme rankoissa olosuhteissa ei jää koskaan ilman kiitosta. Tulevassa elämässä tulemme saamaan tästä kiitoksen. Olen kiitollinen tästä kaikesta tässä elämässä. Juuri sillä hetkellä tunsin olevani maailman onnellisin ihminen.

Oli äärimmäisen palkitsevaa nähdä kaikkien uusien talojen omistajien iloiset ilmeet ja ilonkyyneleet, kun saimme luovuttaa talojen avaimet heille. Hankkeemme tuo tulevaisuudentoivoa kaikille Morawewan alueen apua tarvitseville perheille.

Lähtiessäni Suomesta, minulla oli varoja noin seitsemän talon rakentamiseen. Kuruwage alensi omaa palkkiotaan, ja minä luovuin moottoripyörän ostamisesta ja oikeudestani nostaa päivärahaa. Asumis- ja ruokakustannuksia vähensimme tekemällä ruokamme itse ja asumalla niin halvalla kuin mahdollista. Näillä toimilla laskimme hankkeen kokonaiskustannuksia niin, että kykenisimme seitsemän talon sijasta rakentamaan yhdeksän taloa.

Ennen avajaisia Kuruwage ehdotti, että käyttäisimme jäljelle jääneet materiaalit alkaaksemme rakentaa kymmenettä taloa. Lähetin Kuruwagelle 2000 € Suomesta, jotta rakentamista voitaisiin rakentaa mahdollisimman pitkään.

Kymmenes talo rakennetaan kolmelle äärimmäisen köyhälle tamiliperheelle, jotka asuvat alle 30 m² savimajassa. Janusha, 8 – vuotias tyttönen tuli pyytämään minulta, että tulisimme katsomaan hänen kotiaan riisivainioiden reunalle. Vierailtuamme hänen kodissaan, olimme varmoja, että juuri he tarvitsevat uuden kodin. Saimme tähän myös aluepäällikön Bandaran kirjallisen suostumuksen.

Olen nyt monien kiemuroiden ja vulkanotuhkan lomitse lentänyt jälleen Suomeen lataamaan akkuja ja lepäämään seuraavaa koitosta varten. Aloitan varojenkeruun seuraavia taloja varten perjantaina 30.4.2010. Tavoitteenamme on rakentaa Aito Fiilis Ry:n kautta 10 seuraavaa taloa. Rahallinen tavoitteemme on saada lahjoituksin kokoon 65 000 €. Lahjoituksista voitte ottaa yhteyttä Keijo Ahorintaan puhelimitse 0400 787 309, tai sähköpostitse kekeahorinta@hotmail.com. Kaikki lahjoitukset vievät hankettamme eteenpäin.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia lahjoittajiamme suurenmoisesta panoksestanne. Erityiskiitokset tahdon antaa yhden koko talon lahjoittaneille (6500 €):

Oy Kendall Ab
Rauman seurakunta
Lääkärikeskus Minerva Oy
Riku Räsäsen yhtiöt: (osuudellaan Hauskat Pojat Oy, Raumamedia Oy, Kinorauma Oy, Ravintola Mr. Jones Oy, Suomen Elämyspalvelu Oy, Unajan Viihdepuisto Oy)
Yksityishenkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen

Toivotan kaikille lahjoittajille ja lukijoille Jumalan siunaamaa kevättä ja lämmintä kesää!

Uutisia Rauma-kylä – projektista

Tätä blogisivua lukiessasi myönnän, että provosoiduin jonkun tuntemattoman ihailijan tekstiviesteistä Uuden Rauman sivuilla. Purin tuntoni tähän...

Normaalisti, kun rintamalta kirjoitetaan kotiin, niin yleensä kerrotaan hienoista saavutuksista ja voitoista. Vaikeuksista tai tappioista kertominen jätetään kertomatta, tai niiden merkitystä vähätellään, ettei kotirintamalla oleville tule liian vaikeata kestää yksinäisyyttä ja epätietoisuutta. En minäkään ole tässä asiassa tehnyt poikkeusta. Olen nyt pakotettu kirjoittamaan joistakin niistä vaikeuksista, joihin tässä maassa aina törmätään. Sama koskee kaikkialla vieraissa maissa toimivia yrityksiä tai yhteisöjä, saati sitten yksinäistä valkoista miestä, Suddaa.

Kuten aiemmin kirjoitin, meillä oli heti alussa vaikeutta löytää riittävää määrää työväkeä työmaille, sillä kaikki alueen työkykyiset miehet olivat Paddy Fieldeillä, riisipelloilla korjaamassa talkoilla riisisatoa tulevaa vuotta varten. Työväkeä oli pakko lähteä rekrytoimaan lähistön kylistä ja kaupungeista.

Meni lähes kolme viikkoa, ennen kuin saimme täyden miehityksen rakennustyömaille. Työt lähtivätkin nopeasti käyntiin. Ihmiset missä tahansa maailman kolkassa ovat vain sellaisia, että huomatessaan toisen hädänalaisen tilan, niin oma suu tulee aina lähemmäksi kuin lähimmäisen. Mahdollisuudesta saada lypsetyksi lisää rahaa, yksi työryhmä muista poiketen alkoi vaatia enemmän palkkaa suorituksista, kuin olimme kirjallisessa sopimuksessa sopineet maksettavaksi. Muistutimme työryhmän masonia, että sopimus on sopimus, ja se koskee kaikkia samalla tavoin.

Kuruwage, urakoitsijamme muistutti paikalliseen tapaan napakasti, mutta kohteliaasti, että työmaille olisi muitakin tulossa. Ellei sopimuksessa voida pysyä, niin sopimus puretaan.
Vielä pari kertaa ryhmä yritti lypsää lisää rahaa. Urakoitsija varoitti toistamiseen masonia yrittämästä iltalypsyä, ja antoi varoituksen sopimuksen irtisanomisesta.

Tämä ryhmä oli vastuussa kahden talon rakentamisesta. He olivat ammattitaitoisia ja ahkeria työmiehiä. Emme voineet myöntyä heidän pyyntöihinsä, joten sopimus purettiin. Jouduimme passittamaan pois yhden parhaimmista työryhmistämme, vaikka työ oli vasta aluillaan, ns. Linton Levelillä. Seinät oli muurattu ikkunoiden yläpintaan saakka. Sitovaa tukisidosta ei vielä valettu.

Työt muissa työmaissa jatkuivat normaalisti. Olimme kolme viikkoa aikatauluistamme jäljessä. Ryhmät lupasivat työskennellä ripeään tahtiin, jopa normaalisti pidettävät täyden kuun juhlat eivät pysäyttäneet vauhtia. Kaksi taloa odotti uusia työmiehiä yli kaksi viikkoa, ennen kuin saimme uuden ryhmän paikalle jatkamaan poislähetettyjen miesten työtä.

Kaksi taloistamme rakennetaan alueille, jonne hallitus ei ole tehnyt tietä. Kaikki tarvikkeet, kivet, sepeli, hiekka, sementti, sementtiharkot, puutavara ja aivan kaikki piti käsivoimin raahata alueelle. Maa kuului näille ihmisille, ja he halusivat rakentaa talon niille vanhoille sijoille, josta Tamili Tiikerit olivat talot aikoinaan räjäyttäneet taivaan tuuliin. Tamilien sitkeydellä he suoriutuivat urakastaan. Nämä talot eivät etene samassa vauhdissa, kuin muut talot, mutta ovat valmistumassa. Aikataulusta ne ovat parisen viikkoa muista jäljessä, valmistuen kuitenkin nekin ajallaan.

On muistettava, että tässä maassa sanonta: ”Sinulla on kello, minulla on aika!” pitää kaikessa paikkansa. Minunkin on sopeuduttava tähän niin turisti kuin vain olen erään tuntemattoman tekstiviesteilijän mielestä!

Taas työt jatkuivat normaalisti kunnes tapahtui jotakin aivan ennen kokematonta. Morawewassa alkoi sataa ja ukkostaa rankasti keskellä kuivaa aikaa. Tätä ei kukaan osannut ennakoida. Normaalisti täällä sataa vasta elo-syyskuussa. Meillä oli neljässä talossa juuri rapatut seinät, jotka rankkasade pesi alas seinistä. Rankkasadetta kesti neljä päivää, jolloin työtä ei tehty.

Yhden työryhmän mason päätti, ettei hän voi maksaa palkkaa ja antaa miehille ruokaa tekemättömästä työstä. Hän lähti miehineen pois työmaalta, ja palasi vasta viikon kuluttua sateen alkamisen jälkeen. Hänellä oli tähän täydet masonin oikeudet. Täällä maksetaan vain tehdystä työstä, eikä lapioiden varret ole tehty ketjuista…

Nyt myrskyn mentyä ohitse, työt jälleen jatkuvat. Kaksi taloista on saanut tiilikatteen. Pian seinien maalaamisen jälkeen katoille voidaan kirjoittaa komeasti ja ylväästi RAUMA.

Jokainen meistä voi tuntea tuossa majassa asuvan perheen onnen, kun pääsevät muuttamaan omaan kotiinsa kuukauden kuluttua! Voimme jakaa ilon tamili-sinhalaperheen kanssa.

Morawewan kylästä ei saa mitään tarvikkeita suurissa määrissä. Tarveaineet pitää kuljettaa joko Trincomaleesta, jonne on 39 km:n matka. Ajassa se merkitsee aina suuntaansa yhtä tuntia. Suurin osa puutavarasta on hankittu Anuradhapurasta sadan kilometrin päästä, mikä ajassa merkitsee lukuisia työtunteja. Urakoitsijamme kanssa olemme olleet ostamassa kaikki tarvikkeet. Täällä maan tapojen mukaan myös lasketaan kaikki kappaletavara ja valvotaan tavaroiden lastaus ja purkaus.

Muutaman sanan kirjoitan vielä työskentelyolosuhteista. Kun täällä taivas repeää, ja alkaa ukkostaa ja sataa, niin silloin yksikään itsestään vähääkään välittävä Jumalan luoma ihminen ei pistä nokkaansa pihalle. Mieltä meni neljä täyttä työpäivää sateen vuoksi hukkaan. Hyvä, ettei minusta tullut maanviljelijää, sillä sääolosuhteille kukaan ei voi mitään. Minun kärsivällisyyteni ei kestäisi sitä, että sataa silloin kuin ei pitäisi ja paistaa silloin kuin ei sen soisi paistaa. Yritin kyllä muuttaa säätä kaikenlaisella turhalla, mutta lopputulos oli sama: ”Hän säät ja ilmat säätää…”

Nämä urheat miehet työskentelevät joka päivä aamusta kello seitsemästä myöhäiseen iltaan saakka. Tänään, kun tätä kirjoittelen, lämpötila auringossa on 52.3°. Lämpötila vain nousee tästä pari astetta iltapäivään mennessä. Tästäkin huolimatta timpurit työskentelevät kattorakenteiden kimpussa, jotta saisimme kiinni aikatauluamme. Ulkoilmatoimistossani suuren mangopuun alla lämpötila on 36.5°. Tätä lämpöä piisaa jokaiseksi päiväksi, ja sitä tulee vain lisää huhtikuun loppuun saakka.

Kuinka voi tätä vanheneva valkoinen mies kestää? Onko yksinäisyydellä mitään rajaa? Tätä voisi kysyä. Miten perheesi jaksaa, kun mies on poissa pitkän ajan yksin jossakin viidakossa? Miten vaimosi on jaksanut yksin selviytyä hirveästä lumiurakasta tänä talvena, kun miehen auttavaa kättä ei ollut kotona? Nämä ovat niitä kysymyksiä, joiden kanssa on vain opittava elämään.

Morawewassa ei haise mikään, paitsi se elefantin kokoinen mies, joka työpäivän päätteeksi haisee kyllä todella pahalta.

Morawewassa on ainakin kuuden talon avajaiset 20.4.2010, jonne tilaisuutta juhlistamaan tulee omin kustannuksin kaksi raumalaista ja yksi melkein raumalainen. Tapahtuman innoittamana 21.4.2010 Morawewassa pidetään juhlava tilaisuus, jossa kaikki etniset ryhmät voivat olla ensimmäistä kertaa sisällissodan puhkeamisen jälkeen juhlimassa yhdessä.

Projektimme on todella toiminut majakan tavoin luotsaten ihmisiä yhteistyöhön ja antamalla heille tulevaisuuden toivoa.

Tästä kaikesta kiitos kuuluu kaikille lahjoittajille, jotka ovat mahdollistaneet rakennushankkeemme. Kiitän kaikkia henkisestä kannustuksesta, jota olen saanut kokea jokaisena päivänä.

Lopussa kiitos seisoo!

Keke, ylpeä Rauma-kylän rakentaja

PS. lukekaa Uuden Rauman digilehteä, siellä kirjoitukseni ovat lyhentämättöminä ja joissakin on kuvatkin mukana.