Poroholman Byhälystin hyväntekeväisyyshuutokauppa 16.5.2010: Rauma –kylä –projekti kiittää.

Aito Fiilis ry:n Rauma –kylä Sri Lankaan -projekti kiittää kaikkia hyväntekeväisyyshuutokauppaan lahjoituksia antaneita taiteilijoita, kiekkoilijoita ja yksityishenkilöitä huutokaupan mahdollistamisesta.

Kiitämme myös erityisesti huutojen kautta hankettamme tukeneita henkilöitä.

Hyväntekeväisyyshuutokauppa tuotti projektille 1600 €, joka menee lyhentämättömänä Sri Lankaan Morawewan kylä rakentamiseen.

Huutamatta jääneille teoksille järjestetään uusi huutokauppa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Kiitos kannatuksestanne ja avustanne!

Aito Fiilis ry
Rauma –kylä -projekti
projektikoordinaattori Keke Ahorinta

Rauma –kylä Sri Lankaan: Hyväntekeväisyyshuutokauppa Poroholman Byhälystissä 16.5.2010

Yhdeksäs talo viimeistelyvaiheessa

Aito Fiilis ry järjestää hyväntekeväisyyshuutokaupan Poroholman Byhälystissä 16.5.2010.



Seuraavat taiteilijat ovat luovuttaneet taidettaan huutokauppaan:


Lasse Kempas, Kirsi Backman, Paavo Paunu, Eila Minkkinen, Teuvo Salminen, Risto Keinonen, Pirjo Hamm-Hakamäki, Merja Ala-Olla, Marjatta Rantanen, Eila Samaletdin, Raili Yrjänen, Anneli Uola, Heli Kriik ja Maarit Roos.


Seuraavat urheilijat ovat tehneet lahjoituksia huutokauppaan:


Teemu Selänne, Raimo Helminen, Petri Vehanen, Janne Niskala ja Markus Niemelä. Rauman Lukko lahjoittaa aidon pelipaidan.


Hyväntekeväisyyshuutokaupan meklarina toimii Timo Julkunen.


Huudoille on määrätty alin lähtöhinta. Maksu suoritetaan käteisenä.


Tulot menevät lyhentämättöminä Aito Fiilis Ry:n kautta Rauma –kylän rakentamiseen Sri Lankaan.


Tervetuloa!

Rauma – kylän pilottivaihe onnellisesti päätöksessään

Rauma – kylän peruskivi muurattiin 25.2.2010. Paikalle oli kokoontunut satakunta Morawewan kylän asukasta, niin valtaväestön sinhaleeseja kuin vähemmistön tamileja. Paikalla ollut hallituksen edustaja K. P. Demadasa kertoi olevansa tyytyväinen näkemäänsä. Hän kuvaili hankettamme Majakka – projektiksi. ”Matkustin tänne epäilevällä mielellä. Nyt tiedän, että sinhaleesit ja tamilit voivat elää rauhanomaisessa rinnakkaiselossa kuten ennen sisällissodan alkua 1983. Tästä alkaa todellinen rauha Sri Lankaan. Matkani tänne ei ollut turha!”

Pilottihankkeemme ei olisi onnistunut ilman urakoitsijamme Amarasiri Kuruwage De Silvan valtavaa henkilökohtaista panosta. Hän rekrytoi taitavat työntekijät urakkaamme, hankki tietoonsa tarvikkeiden edullisimmat hinnat ja henkilökohtaisesti vastasi työn laadusta ja aikataulutuksesta.

Tästä tietomäärästä huolimatta hankkeella oli suuriakin vaikeuksia etenemisessä kohti rakennusten valmistumista ja luovuttamista asukkailleen. Aluksi oli todella vaikeata saada alueelta työmiehiä rakennuksille. Lähes kaikki miehet olivat Paddy Fieldeillä, riisivainioilla, keräämässä talkoilla kokoon tulevan vuoden satoa. Lopulta saimme viikon etsiskelyn jälkeen kokoon ensimmäisen ryhmän muurareita ja apumiehiä.

Tämä ryhmä sai vastatakseen kahden ensimmäisen talon urakoinnista. Miehet olivat uutteria ja taitavia. Rakennustavat olivat samat, kuin meillä Suomessa pula-aikoina. Perustus kaivettiin maahan, ja kivijalka muurattiin kivistä. Talo lähti nopeasti nousemaan kohti ensimmäistä vaihetta, Tie Beamia, kivijalan päälle valettavaa tukisidosta, mikä estää rakennusta liikkumasta kovissakin olosuhteissa.

Harmiksemme jouduimme toteamaan, että tämä ammattitaitoinen ryhmä tunsi tilanteemme ja rahan arvon. Aina tullessaan maksupostin maksamisen vaiheeseen, Mason, päämuurari alkoi vaatia meiltä lisää rahaa, ja selvästi viivytteli rakentamisen vauhtia kiristääkseen meitä. Jouduimme palauttamaan hänen mieleensä kirjalliset sopimusehtomme maksujärjestelyistä ja kiinteistä urakkahinnoista. Kuruwage muistutti heitä sopimusrikkomuksen vaikutuksesta, ja antoi Masonille ensimmäisen varoituksen. Seinän muuraamisen loppuvaiheessa Mason uhkasi, etteivät jatka muuraamista ilman ylimääräistä provisiota.

Tämä oli liikaa jopa ikirauhalliselle buddhalaiselle urakoitsijallemme. Hän antoi Masonille kirjallisen varoituksen, ja vaati töiden jatkamista heti. Muuten hänen ikäväksi velvollisuudekseen tulisi erottaa miehet. Seuraavana aamuna miehet jälleen vaativat lisää palkkaa ennen kuin alkaisivat työhön. Kuruwage viileän rauhallisesti erotti työryhmän siitä huolimatta, että olivatkin äärimmäisen taitavia ja nopeita. Sopimus sitoo kaikkia osapuolia. Jos olisimme maksaneet tälle ryhmälle, niin olisimme joutuneet maksamaan kaikille muillekin ryhmille, jotka Kuruwage oli onnistunut haalimaan aina etelää myöden.

Aikaa kului parisen viikkoa, ennen kuin saimme uuden ryhmän jatkamaan rakentamista sovituin ehdoin. Parhaimmillaan työmaillamme työskenteli kuutisenkymmentä rakennusmiestä.
Ankara kuumuus ei laskenut miesten työtahtia. Keskipäivän siestaa vietimme mangopuun katveessa ulkoilmatoimistossani. Iltapäivälläkin lämpötila varjossa oli aina lähes 40° ja auringonpaisteessa joskus jopa yli 60°. Epäinhimillisistä oloista huolimatta rakentaminen eteni huomattavasti edellä aikataulusta. Kaikki työryhmät halusivat päästä sinhaleesien ja tamilien uudeksi vuodeksi perheittensä pariin. Uutta vuotta vietetään 13. – 14.4. Normaalisti juhlintaa kestää vähintään viikon ajan. Silloin ei työmiehiä näkyisi rakennuksilla, ja aikataulutuksemme pettäisi pahasti.

Miehet työskentelivät uutterasti aamusta kello seitsemästä iltaan niin kauan, kuin päivänvaloa vähänkään riitti. Aurinko laskee kello 18.12 ja pimeys tulee kello 18.35. Tällöin miehet menevät pesulle läheisiin kastelukanaviin, ja valmistavat illallisen. Projekti maksoi työntekijöiden ruokatarvikkeet, teet ja asumisen. Palkkaa Masonit maksoivat työntekijöilleen urakkapalkkiostaan 650 – 1000 Rs/vrk (4 – 7 €). Niiltä päiviltä ei palkkaa maksettu, jos työntekijä oli sairaana. Niinpä sairauspoissaoloja ei ollut kuin kaksi koko aikana! Maksoin kahdelle miehelle palkan omasta pussistani. Masonin velvollisuuksiin se ei kuulunut.

Rakentaminen olisi ollut kuin satua, ellei olisi tullut uusia vastoinkäymisiä. Talojen seinien rappaamisen aikoihin Morawewassa alkoi sataa, myrskytä ja ukkostaa aivan valtavasti. Normaalisti siellä pitäisi olla kuiva kausi, joka päättyisi vasta lokakuun monsuuniin. Masonit olivat rapanneet kuuden talon seiniä toista tai kolmatta päivää, kun rankkasade huuhteli maahan juuri rapatut seinät.

Rankkasadetta kesti kolmisen päivää. Masonit eivät halunneet maksaa luppopäivistä palkkaa ryhmälleen, vaan ilmoittivat lähtevänsä kotiin. Rakennuksille harmistuneet Masonit palaisivat vasta sateiden laannuttua. Tässä menetimme vajaan viikon tehokasta työaikaa.

Onneksi kaikki Masonit eivät lähteneet koteihinsa, vaan jatkoivat seinien muuraamista ja rappaamista muovisten suojien alla. Näin työt jatkuivat viidessä kohteessa. Neljä taloa jäi odottamaan rakentajia sateiden loppumiseen saakka. Muut ryhmät eivät voineet jatkaa näitä töitä, sillä Masonit ovat tarkkoja myös työnsä laadusta. Kukaan muu ei osaa muurata niin ammattitaitoisesti, kuin vain heidän ryhmänsä.

Vaikeutemme eivät loppuneet tähän. Vähän liiankin avulias kyläpäällikkö halusi kantaa kortensa kekoon. Mies toivoi saavansa työllistetyksi oman kylänsä puusepän. Meille se sopi mainiosti, sillä olimme sopineet hallituksen ja paikallishallinnon kanssa, että käyttäisimme paikallista työväkeä mahdollisimman paljon.

Puuseppä lupasi toimittaa ovien ja ikkunoiden karmit kahden viikon sisällä tilauksesta. Tämä aikataulu sopi meille hyvin, sillä työt olivat juuri tuolloin siinä vaiheessa, että ovien ja ikkunoiden karmit voitaisiin istuttaa paikoilleen, ja suorittaa seinien rappaukset kuntoon.

Viikon kuluttua kävimme katsomassa työn edistymistä puusepän verstaassa pitkän ja kuoppaisen matkan päässä. Viikossa ei ollut tapahtunut mitään. Olimme tehneet kirjallisen sopimuksen kyläpäällikön kanssa tarvikkeiden toimittamisesta. Tämä sopimus ei sitonut puuseppää, joten teimme sopimuksen samoilla ehdoilla ja mitoilla, kuin kyläpäällikkö oli sopinut ja mitannut puusepän kanssa suullisesti. Sopimukseen sisältyi vaatimus, että kolmen päivän sisällä rakennuksille pitäisi toimittaa kolmen talon ovien ja ikkunoiden raamit, jotta työt jatkuisivat keskeytyksettä.

Ihmeeksemme ovien ja ikkunoiden raamit tulivat kolmen päivän päästä. Kuruwage mittasi karmien sopivuuden. Hämmästys oli suuri, kun kaikki raamit olivat liian pieniä. Pyysimme kyläpäällikön paikalle toteamaan virheellisen toimituksen. Mies ilmoitti kylmän rauhallisesti ilmoittaneensa puusepälle karmien ulkomitat. Hämmästyin ensin kovasti ilmoitusta, sillä rakennuspiirustuksen mukaan oven leveys on kolme jalkaa, noin 900 mm. Jos karmit mitataan ulkomittojen mukaisesti kolmejalkaisiksi, niin tilaamamme ovet eivät koskaan mahtuisi raameihin.

Harmissani otin mitan, ja näytin kyläpäällikölle, ettei yksikään ovista edes ulkomitoiltaan täyttänyt kolmea jalkaa. Mies kohautti olkiaan, ja marssi matkoihinsa. Tämän miehen palveluja emme tulisi enää koskaan käyttämään. Valitettavasti olimme tilanneet kattotiilet hänen kauttaan. Mitenköhän niiden toimittaminen onnistuu? Sen näyttäisi todeksi aika.

Seuraavana aamuna Kuruwage tilasi uudet karmit Trincomaleen muslimitoimittajaltamme. Kahden päivän kuluttua saimme täsmälleen oikeankokoiset karmit työmaallemme toimitettuina. Olimme onnistuneet välttämään kaaoksen.

Kuusi taloista ehti harjakorkeuteen suunnilleen aikataulussa ja samaan aikaan. Luovuimme yrityksestämme rakentaa kaikki yhdeksän taloa luovutuskuntoon 20.4.2010 pidettäviin avajaisiin mennessä. Kolmen talon rakentaminen keskeytettiin, ja työryhmät siirrettiin auttamaan kuuden talon rakentamisessa.

Nämä talot olivat jo harjakorkeudessa. Kattojen ruoteet odottivat vain tiilikatetta. Kyläpäällikön tilaamia kattotiiliä vain ei kuulunut. Vaadimme kyläpäällikköä paikalle antamaan selvityksen tiilien viivästymisestä. Selvitystä kuunnellessamme näin silmissäni, kuinka mies yritti onkimadon lailla kiemurrella itsensä irti koukusta siinä onnistumatta. Tiilet olivat unohtuneet jostakin kummallisesta syystä tilaamatta! Tästä tempustaan aluepäällikkö antoi hänelle kirjallisen varoituksen. Vaalien jälkeen tämä merkitsee sitä, ettei kyläpäällikkö tule jatkamaan turvatussa virassaan ainakaan Morawewan alueella. Projektimme ei tulisi enää koskaan kompastumaan kyläpäällikön tekemättäjättämisiin tulevaisuudessa.

Seuraavana aamuna kaksi isoa rekkaa toimitti kattotiilet työmaille. Saisimme kuusi taloa luovutuskuntoon avajaisiksi 20.4.2010, jolloin raumalaiset Taro ja Meli Valo sekä journalistimme Asko Tanhuanpää tulisivat juhlistamaan avajaisseremoniaamme.

Ensimmäinen RAUMA – sana piirtyi tamili/sinhaleesi – perheen talon katolle 4.4.2010.

Avajaiset olivat suuri menestys kaikin tavoin. Kaikki hallinnon korkeimmat viranhaltijat olivat paikalla pitämässä juhlapuheita. Näissä puheissa jaksettiin kiitellä raumalaisen Aito Fiilis ry:n toimintaa Morawewan ja samalla koko Sri Lankan köyhien ihmisten hyväksi. Tamilien heimopäällikkö arvosti työtämme siksikin, että olimme rohkeasti pyrkineet tavoitteeseemme rakentaaksemme kaikille etnisille ryhmille pysyvät kodit väliaikaisten suojien sijaan (Temporary Emergency Shelter). Hallituksen edustaja mainitsi, että ponnistelumme rankoissa olosuhteissa ei jää koskaan ilman kiitosta. Tulevassa elämässä tulemme saamaan tästä kiitoksen. Olen kiitollinen tästä kaikesta tässä elämässä. Juuri sillä hetkellä tunsin olevani maailman onnellisin ihminen.

Oli äärimmäisen palkitsevaa nähdä kaikkien uusien talojen omistajien iloiset ilmeet ja ilonkyyneleet, kun saimme luovuttaa talojen avaimet heille. Hankkeemme tuo tulevaisuudentoivoa kaikille Morawewan alueen apua tarvitseville perheille.

Lähtiessäni Suomesta, minulla oli varoja noin seitsemän talon rakentamiseen. Kuruwage alensi omaa palkkiotaan, ja minä luovuin moottoripyörän ostamisesta ja oikeudestani nostaa päivärahaa. Asumis- ja ruokakustannuksia vähensimme tekemällä ruokamme itse ja asumalla niin halvalla kuin mahdollista. Näillä toimilla laskimme hankkeen kokonaiskustannuksia niin, että kykenisimme seitsemän talon sijasta rakentamaan yhdeksän taloa.

Ennen avajaisia Kuruwage ehdotti, että käyttäisimme jäljelle jääneet materiaalit alkaaksemme rakentaa kymmenettä taloa. Lähetin Kuruwagelle 2000 € Suomesta, jotta rakentamista voitaisiin rakentaa mahdollisimman pitkään.

Kymmenes talo rakennetaan kolmelle äärimmäisen köyhälle tamiliperheelle, jotka asuvat alle 30 m² savimajassa. Janusha, 8 – vuotias tyttönen tuli pyytämään minulta, että tulisimme katsomaan hänen kotiaan riisivainioiden reunalle. Vierailtuamme hänen kodissaan, olimme varmoja, että juuri he tarvitsevat uuden kodin. Saimme tähän myös aluepäällikön Bandaran kirjallisen suostumuksen.

Olen nyt monien kiemuroiden ja vulkanotuhkan lomitse lentänyt jälleen Suomeen lataamaan akkuja ja lepäämään seuraavaa koitosta varten. Aloitan varojenkeruun seuraavia taloja varten perjantaina 30.4.2010. Tavoitteenamme on rakentaa Aito Fiilis Ry:n kautta 10 seuraavaa taloa. Rahallinen tavoitteemme on saada lahjoituksin kokoon 65 000 €. Lahjoituksista voitte ottaa yhteyttä Keijo Ahorintaan puhelimitse 0400 787 309, tai sähköpostitse kekeahorinta@hotmail.com. Kaikki lahjoitukset vievät hankettamme eteenpäin.

Lopuksi haluan kiittää kaikkia lahjoittajiamme suurenmoisesta panoksestanne. Erityiskiitokset tahdon antaa yhden koko talon lahjoittaneille (6500 €):

Oy Kendall Ab
Rauman seurakunta
Lääkärikeskus Minerva Oy
Riku Räsäsen yhtiöt: (osuudellaan Hauskat Pojat Oy, Raumamedia Oy, Kinorauma Oy, Ravintola Mr. Jones Oy, Suomen Elämyspalvelu Oy, Unajan Viihdepuisto Oy)
Yksityishenkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen

Toivotan kaikille lahjoittajille ja lukijoille Jumalan siunaamaa kevättä ja lämmintä kesää!

Uutisia Rauma-kylä – projektista

Tätä blogisivua lukiessasi myönnän, että provosoiduin jonkun tuntemattoman ihailijan tekstiviesteistä Uuden Rauman sivuilla. Purin tuntoni tähän...

Normaalisti, kun rintamalta kirjoitetaan kotiin, niin yleensä kerrotaan hienoista saavutuksista ja voitoista. Vaikeuksista tai tappioista kertominen jätetään kertomatta, tai niiden merkitystä vähätellään, ettei kotirintamalla oleville tule liian vaikeata kestää yksinäisyyttä ja epätietoisuutta. En minäkään ole tässä asiassa tehnyt poikkeusta. Olen nyt pakotettu kirjoittamaan joistakin niistä vaikeuksista, joihin tässä maassa aina törmätään. Sama koskee kaikkialla vieraissa maissa toimivia yrityksiä tai yhteisöjä, saati sitten yksinäistä valkoista miestä, Suddaa.

Kuten aiemmin kirjoitin, meillä oli heti alussa vaikeutta löytää riittävää määrää työväkeä työmaille, sillä kaikki alueen työkykyiset miehet olivat Paddy Fieldeillä, riisipelloilla korjaamassa talkoilla riisisatoa tulevaa vuotta varten. Työväkeä oli pakko lähteä rekrytoimaan lähistön kylistä ja kaupungeista.

Meni lähes kolme viikkoa, ennen kuin saimme täyden miehityksen rakennustyömaille. Työt lähtivätkin nopeasti käyntiin. Ihmiset missä tahansa maailman kolkassa ovat vain sellaisia, että huomatessaan toisen hädänalaisen tilan, niin oma suu tulee aina lähemmäksi kuin lähimmäisen. Mahdollisuudesta saada lypsetyksi lisää rahaa, yksi työryhmä muista poiketen alkoi vaatia enemmän palkkaa suorituksista, kuin olimme kirjallisessa sopimuksessa sopineet maksettavaksi. Muistutimme työryhmän masonia, että sopimus on sopimus, ja se koskee kaikkia samalla tavoin.

Kuruwage, urakoitsijamme muistutti paikalliseen tapaan napakasti, mutta kohteliaasti, että työmaille olisi muitakin tulossa. Ellei sopimuksessa voida pysyä, niin sopimus puretaan.
Vielä pari kertaa ryhmä yritti lypsää lisää rahaa. Urakoitsija varoitti toistamiseen masonia yrittämästä iltalypsyä, ja antoi varoituksen sopimuksen irtisanomisesta.

Tämä ryhmä oli vastuussa kahden talon rakentamisesta. He olivat ammattitaitoisia ja ahkeria työmiehiä. Emme voineet myöntyä heidän pyyntöihinsä, joten sopimus purettiin. Jouduimme passittamaan pois yhden parhaimmista työryhmistämme, vaikka työ oli vasta aluillaan, ns. Linton Levelillä. Seinät oli muurattu ikkunoiden yläpintaan saakka. Sitovaa tukisidosta ei vielä valettu.

Työt muissa työmaissa jatkuivat normaalisti. Olimme kolme viikkoa aikatauluistamme jäljessä. Ryhmät lupasivat työskennellä ripeään tahtiin, jopa normaalisti pidettävät täyden kuun juhlat eivät pysäyttäneet vauhtia. Kaksi taloa odotti uusia työmiehiä yli kaksi viikkoa, ennen kuin saimme uuden ryhmän paikalle jatkamaan poislähetettyjen miesten työtä.

Kaksi taloistamme rakennetaan alueille, jonne hallitus ei ole tehnyt tietä. Kaikki tarvikkeet, kivet, sepeli, hiekka, sementti, sementtiharkot, puutavara ja aivan kaikki piti käsivoimin raahata alueelle. Maa kuului näille ihmisille, ja he halusivat rakentaa talon niille vanhoille sijoille, josta Tamili Tiikerit olivat talot aikoinaan räjäyttäneet taivaan tuuliin. Tamilien sitkeydellä he suoriutuivat urakastaan. Nämä talot eivät etene samassa vauhdissa, kuin muut talot, mutta ovat valmistumassa. Aikataulusta ne ovat parisen viikkoa muista jäljessä, valmistuen kuitenkin nekin ajallaan.

On muistettava, että tässä maassa sanonta: ”Sinulla on kello, minulla on aika!” pitää kaikessa paikkansa. Minunkin on sopeuduttava tähän niin turisti kuin vain olen erään tuntemattoman tekstiviesteilijän mielestä!

Taas työt jatkuivat normaalisti kunnes tapahtui jotakin aivan ennen kokematonta. Morawewassa alkoi sataa ja ukkostaa rankasti keskellä kuivaa aikaa. Tätä ei kukaan osannut ennakoida. Normaalisti täällä sataa vasta elo-syyskuussa. Meillä oli neljässä talossa juuri rapatut seinät, jotka rankkasade pesi alas seinistä. Rankkasadetta kesti neljä päivää, jolloin työtä ei tehty.

Yhden työryhmän mason päätti, ettei hän voi maksaa palkkaa ja antaa miehille ruokaa tekemättömästä työstä. Hän lähti miehineen pois työmaalta, ja palasi vasta viikon kuluttua sateen alkamisen jälkeen. Hänellä oli tähän täydet masonin oikeudet. Täällä maksetaan vain tehdystä työstä, eikä lapioiden varret ole tehty ketjuista…

Nyt myrskyn mentyä ohitse, työt jälleen jatkuvat. Kaksi taloista on saanut tiilikatteen. Pian seinien maalaamisen jälkeen katoille voidaan kirjoittaa komeasti ja ylväästi RAUMA.

Jokainen meistä voi tuntea tuossa majassa asuvan perheen onnen, kun pääsevät muuttamaan omaan kotiinsa kuukauden kuluttua! Voimme jakaa ilon tamili-sinhalaperheen kanssa.

Morawewan kylästä ei saa mitään tarvikkeita suurissa määrissä. Tarveaineet pitää kuljettaa joko Trincomaleesta, jonne on 39 km:n matka. Ajassa se merkitsee aina suuntaansa yhtä tuntia. Suurin osa puutavarasta on hankittu Anuradhapurasta sadan kilometrin päästä, mikä ajassa merkitsee lukuisia työtunteja. Urakoitsijamme kanssa olemme olleet ostamassa kaikki tarvikkeet. Täällä maan tapojen mukaan myös lasketaan kaikki kappaletavara ja valvotaan tavaroiden lastaus ja purkaus.

Muutaman sanan kirjoitan vielä työskentelyolosuhteista. Kun täällä taivas repeää, ja alkaa ukkostaa ja sataa, niin silloin yksikään itsestään vähääkään välittävä Jumalan luoma ihminen ei pistä nokkaansa pihalle. Mieltä meni neljä täyttä työpäivää sateen vuoksi hukkaan. Hyvä, ettei minusta tullut maanviljelijää, sillä sääolosuhteille kukaan ei voi mitään. Minun kärsivällisyyteni ei kestäisi sitä, että sataa silloin kuin ei pitäisi ja paistaa silloin kuin ei sen soisi paistaa. Yritin kyllä muuttaa säätä kaikenlaisella turhalla, mutta lopputulos oli sama: ”Hän säät ja ilmat säätää…”

Nämä urheat miehet työskentelevät joka päivä aamusta kello seitsemästä myöhäiseen iltaan saakka. Tänään, kun tätä kirjoittelen, lämpötila auringossa on 52.3°. Lämpötila vain nousee tästä pari astetta iltapäivään mennessä. Tästäkin huolimatta timpurit työskentelevät kattorakenteiden kimpussa, jotta saisimme kiinni aikatauluamme. Ulkoilmatoimistossani suuren mangopuun alla lämpötila on 36.5°. Tätä lämpöä piisaa jokaiseksi päiväksi, ja sitä tulee vain lisää huhtikuun loppuun saakka.

Kuinka voi tätä vanheneva valkoinen mies kestää? Onko yksinäisyydellä mitään rajaa? Tätä voisi kysyä. Miten perheesi jaksaa, kun mies on poissa pitkän ajan yksin jossakin viidakossa? Miten vaimosi on jaksanut yksin selviytyä hirveästä lumiurakasta tänä talvena, kun miehen auttavaa kättä ei ollut kotona? Nämä ovat niitä kysymyksiä, joiden kanssa on vain opittava elämään.

Morawewassa ei haise mikään, paitsi se elefantin kokoinen mies, joka työpäivän päätteeksi haisee kyllä todella pahalta.

Morawewassa on ainakin kuuden talon avajaiset 20.4.2010, jonne tilaisuutta juhlistamaan tulee omin kustannuksin kaksi raumalaista ja yksi melkein raumalainen. Tapahtuman innoittamana 21.4.2010 Morawewassa pidetään juhlava tilaisuus, jossa kaikki etniset ryhmät voivat olla ensimmäistä kertaa sisällissodan puhkeamisen jälkeen juhlimassa yhdessä.

Projektimme on todella toiminut majakan tavoin luotsaten ihmisiä yhteistyöhön ja antamalla heille tulevaisuuden toivoa.

Tästä kaikesta kiitos kuuluu kaikille lahjoittajille, jotka ovat mahdollistaneet rakennushankkeemme. Kiitän kaikkia henkisestä kannustuksesta, jota olen saanut kokea jokaisena päivänä.

Lopussa kiitos seisoo!

Keke, ylpeä Rauma-kylän rakentaja

PS. lukekaa Uuden Rauman digilehteä, siellä kirjoitukseni ovat lyhentämättöminä ja joissakin on kuvatkin mukana.

Lomahetki Nilavelin hietikoilla

Ensimmäisen kerran tämän reissun aikana minulla oli aikaa käydä rannalla. Hommat Morawewassa ovat siinä mallissa, että minulla ei osaa eikä arpaa työnjohdossa. Kuruwage on puutavaranhakumatkalla Kurenegalassa. Nautiskelin pitkään auringon suloisesta lämmöstä. Mereltä puhaltava tuuli viilensi ilmaa vaarallisen paljon. Yritän olla kerrankin varovainen auringonoton suhteen.

Aluksi rannalla ei ollut ketään. Sitten rannalle kirmasi riemusta kiljuen lauma nuoria poikia, jotka aivan hullaantuivat meren nähdessään. Hetken aikaa kaikersi kateus nuorten poikien kisaillessa rannalla. En kuvitellut pääseväni moiseen menoon edes ajatuksissani.

Poikakatras siirtyi kauemmas hiekkarannalle pelaamaan lentistä, ja tietysti krikettiä, Sri Lankan nykyistä kansallispeliä. Lentopallo oli aiemmin kansallispelin asemassa, mutta nykyään kriketti on ohittanut lentopallon mennen tullen. Ei ole sellaista kylää, missä eivät pajannassikat ja aikuisemmatkin pelaisi krikettiä.

Rantakaistale rauhoittui nuorukaisten siirryttyä nauttimaan lämpimän, turkoosin vihreän meren laineista. Siihen sentään minäkin pystyin, kellumaan aaltojen sylissä. Kaikki muu oli jo ajatuksissanikin liikaa.

Luin palan matkaa Wallanderin Rauhattoman miehen seikkailuja, kunnes rannalle laukkasi ainakin sata puhtaan valkeisiin vaatteisiin pukeutunutta tyttökoulun oppilaita. Aivan kuin olisin päässyt Linnanmäen vuoristoradalle. Sellaisella voimalla tyttölauma kirkui aaltojen ajaessa heitä takaa.

Paikan täytti puhtaiden vaatteiden tuoksu. Olen aina ihmetellyt, miten on mahdollista, että oppilaiden valkeat vaatteet saadaan noin vitivalkeiksi, vaikka hyvin usein Morawewan alueella pesupaikkana on harmaavetinen kastelukanava.

Nuorten tyttöjen liikehdintä muistutti kovasti lokkiparven lentoa kalaparven yllätettyään. Ylös ja alas pitkin rantatöyrästä. Aina joku hieman epäonnekas kompastui väenpaljoudessa. Aallot suorittivat armeliaasti vaatteiden viimeisen huuhtelun. Tämä ei tuntunut vauhtia tippaakaan vähentävän. Meneväthän naiset täällä täysissä pukeissa koruineen kaikkineen uimaan. Vain miehille suodaan oikeus olla uikkareissa.

Samalla tavalla kuin tulivatkin, niin oppilaat opettajineen poistuivat kikattaen rannalta kohti busseja. Jäin rannalle Wallander kourassani katsomaan heidän peräänsä. Ikuisesti murkkuikäisen, kropaltaan vanhenevan miehen sydän iloitsi tästä näytelmästä.

Poikajoukko kirmaili yhä kauempana rannalla. Nyt taas olimme kahden, Wallander ja minä.
Kauaa emme olleet kahden, kirja ja minä. Nyt rannalle purjehti kymmenkunta perhettä nauttimaan vapaudesta. Kiinnitin jälleen kerran huomiota siihen, että nämä lankalaiset eivät juuri osaa uida, vaikka olemme kyyneleen muotoisella saarella. Suurin osa näistä retkeilijöistä tulee vuorialueelta, tai Dry Landistä, missä vettä ei ole kuin kaivoissa. Kuivana kautena ei aina sielläkään.

Tämä saari on vastakohtien maa. Etelässä ja idässä on rankkaa kuivuutta. Sadekauden jälkeen on vihreätä vain muutama hetki. Pian riisisadon korjaamisen jälkeen ruoho kuivuu ruskeaksi matoksi. Elämme juuri tätä aikaa Morawewassa. Riisiä korjataan urakalla. Miehiä ei tahdo millään saada töihin, sillä sato on saatava korjatuksi. Pian tämän jälkeen alkaa jälleen Paddy Fieldien, riisipeltojen muokkaus.

Kuumuus ja kuivuus ovat vaarallinen yhdistelmä valkoiselle miehelle. Vaikka joisin kuinka paljon tahansa, niin aina on jano. Juon päivittäin viisi litraa vettä ja siinä ohessa kourallisen suolaa. Henkilääkärini Polttimonkadulta ei kyllä suosittelisi tekemään näin verenpaineeni vuoksi. Kroppa kuitenkin vaatii suolaa, joten minulla ei ole muita vaihtoehtoja. Kuumuus kyllä muuten uuvuttaisi Rauma – kylän rakentajan.

Havahduin mietteistäni, sillä kroppani oli alkanut siinä määrin punehtua, että oli aika livahtaa pakoon porottavaa aurinkoa punotuista palmunlehvistä katetun katoksen suojaan. Muita rakennelmia ei rannalla ollut. Monille olisi varmaan yllätys, että rannalla ei ole aurinkotuoleja silmän kantamattomaan saakka. Niin pitkä tämä maailman kauniimmaksi rannaksi nimetty alue on. Tsunami on tuhosi rannan hotellit. Sisällissota piti huolen siitä, että uudelleen rakentamista tällä sodankin runtelemalla alueella ei ole tehty. Yhä uudelleen joudun toteamaan lankalaisten kanssa, että hiljainen tsunami tappaa yhä. Koko pitkällä rantavyöhykkeellä en nähnyt kuin yhden turistiparin.

Nilavelin alueella kasvatetaan paljon sipulia koko saarenosan tarpeisiin. Tästä hyvästä alueella näkyi mittava määrä hyvinvointia, mikäli sitä voi silmämääräisesti asuntojen hyvästä kunnosta päätellä.

Oli siis aika jättää Nilavelin rannat, ja siirtyä vartiopaikalle Morawewaan, jossa kiivaaseen tahtiin talot kohoavat tuoden alueen ihmisille toivonkipinän toivottomuuteen. Voin helposti yhtyä morawewalaisten riemuun. Joka hetki työmaalta palatessani kiitän raumalaisten anteliaisuudesta. Kohta koittaa aika, kun ensimmäisten talojen tiilikatolle maalataan suurin kirjaimin RAUMA, kiitollisuuden osoitukseksi lähimmäisenrakkaudesta.

Kyläpäällikkö pyysi välittämään sydämestä tulevat kiitokset raumalaisille ystäville. Kohta on taas aihetta juhlaan, missä kaikki etniset ryhmät voivat yhdessä iloita ja riemuita. Yritän myöhemmin välittää nämäkin tunteet teille rakkaat Rauman-seutulaiset.

Hyvää ja onnellista kevään odotusta lumivalleista huolimatta!

Keke riisivainioiden keskeltä!

Geval Hadana Sudda, Keke Mahatma - taloja rakentava valkoinen Keke

Kuten laulussa sanotaan, kun alkuun on päästy, niin antaa mennä vaan… Alkukangertelujen jälkeen kaikki rakennuskohteemme ovat hyvässä alussa. Maanomistussuhteiden selvittely vie paljon enemmän aikaa, kuin paikallisviranomaiset aluksi uskoivatkaan. Tosin vasta tänään saimme luvan aloittaa viimeisen kohteemme rakentamisen. Tämä kohde on vielä hankalan taipaleen takana, mutta maanomistajat lupasivat antaa kaiken apunsa, että rakentamisen alkuun päästäisiin sielläkin.

Kaikkien muiden talojen perustukset on tehty, ja suurimmassa osassa kohteista on jo seinien muuraus käynnissä kovalla tohinalla.

Perustuksen teko on rankkaa ja aikaa vievää puuhaa. Ensin kivikovaan maahan kaivetaan 60 cm syvät urat, ja sitten muurataan perustus, kuten meillä Suomessakin on aiemmin tehty. Kivikova maa pehmennetään vedellä, mutta silti työ on rankkaa. Koko ajan aurinko paahtaa kirkkaalta taivaalta säälimättömästi.

Auringonpaisteessa pahimmillaan lämpötila nousee reippaasti yli 65°. Varjossakin lämpötila on yli 40°. Tästä huolimatta miehet jatkavat keskeytyksettä työtään. Vain tee- ja kahvitauot rytmittävät työtahtia.

Työpäivä alkaa kello seitsemän ja jatkuu aina auringonlaskuun saakka. Aurinko laskee kello 18.15. Tämän jälkeen miehet marssivat hanhenmarssia peseytymään läheiseen kastelukanavaan. Samalla he pesevät pyykkinsä kanavassa. Päivä päättyy rice’n curry – illalliseen. Mitään viihdykkeitä ei ole, sillä näissä taloissa ei ole sähköä. Valmistuviin taloihimme on luvattu vetää sähköt. Milloin, sen vain Isä Taivaassa tietää. Joka tapauksessa taloihin tehdään täkäläisittäin normaalit sähkötyöt.

Tällä hetkellä kaksi taloista on siinä korkeudessa, että eilen mittasimme harjan korkeuden. Muutaman päivän kuluttua timpurit pääsevät töihinsä kattoruoteiden teossa.

Lahjoituksina saamilla varoilla rakennamme nyt kahdeksan taloa, sillä luovuin vaimoni huolta helpottaakseni moottoripyörän hankkimisesta. Siirsimme nekin varat taloihin. Luonnollisesti matkakustannuksia tulee, sillä en voinut asua Morawewan talossa, jonka seinistä kasvoi vihreätä hometta. Asun nyt Trincomaleessa, josta matkaa tulee kolmisenkymmentä kilometriä työmaalle. Asuinpaikkani on todella ihanteellinen, sillä se sijaitsee meren rannalla. Siellä käy illoin ja aamuin leppeä tuuli. Lämpötila öisin on sangen tyydyttävä. Ilmastointia ei tarvita. Aamuisin huoneessa on jopa viileätä, kun lämpötila on 30°.

Nyt kun olen saanut kaikki kirput myrkytetyiksi, niin olo on sangen kohtuullinen, sillä saan yöni nukutuksi kunnolla. Polttavan kuumuuden kestää, kun on levännyt kunnolla. Voitte uskoa, että mielilauseeni ei ole, kun kirppu puree sinua, niin muista silloin minua. Kirpunpurema on yksi viheliäimmistä. Olen tullut niin allergiseksi niille, että pistoskohdat paisuvat ja keho tulee täyteen punaisia, kutiavia paukamia. Raapiminen vain pahentaa tilannetta. Kuumuus tulehduttaa helposti pistokohdat, jolloin niistä alkaa tihkua visvaa. Onneksi minulla on lääkkeet Suomesta tähänkin vaivaan.

Riisisato talteen

Riisisato kypsyy pelloilla korjattavaksi. Morawewan alue on ollut kautta aikojen kuuluisa hedelmällisestä maastaan. Peltoja on silmänkantamattomiin, jotka nyt on muokattu ensimmäistä kertaa 26 vuoteen. Meillä on ollut vaikeuksia saada riittävästi työmiehiä rakennuksille, sillä he ovat urakalla leikkaamassa riisisatoa. Työ on kovin haastavaa. Sirpillä leikataan ensin riisi ja se niputetaan lyhteiksi. Lyhteet kannetaan suuriin kekoihin odottamaan ”tsunamia”, tappuria. Kone erottelee riisinjyvät, jotka pakataan suuriin säkkeihin odottamaan kuljetusta varastoihin.
Riisipelloilla työskentelevät niin sinhaleesit kuin tamilitkin rinta rinnan. Tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä riisisadosta tulee todella hyvä.

Rakennusaikataulusta

Urakoitsija Kuruwage on tehnyt rakennusaikataulun niin, että pyrimme saamaan kaikki talot valmiiksi ennen Sri Lankan parlamenttivaaleja, jotka pidetään 8. ja 9.4. Mikäli aikataulussa pysytään, niin talojen avajaiset pidettäisiin 21.4. Tätä tilaisuutta paikallisviranomaiset odottavat innolla, sillä silloin saavat sinhaleesit ja tamilit olla samoissa juhlissa jo toisen kerran tänä vuonna. Jos käy niin onnettomasti, että aikataulussa ei jostakin syystä pysytä, niin koko maa pysähtyy pariksi viikoksi. 13. ja 14.4. on sinhaleesien uusi vuosi. Juhlan jälkeen ei työtä tehdä viikkoon. En vielä jaksa uskoa, että aikataulussa pysyttäisiin. Mitään ei voi sanoa tässä maassa varmasti, ennen kuin kaikki on valmista ja avajaiset on pidetty. Voimme vain toivoa ja painostaa työntekijöitä tekemään parhaansa. Uusi vuosi on niin tärkeä juhla tässä maassa, että työntekijä kyllä yrittävät tehdä parhaansa. Saavathan he silloin palkkansa, jolla voivat ostaa kotiin jotakin uutta. Uusi vuosi omassa kodissa tekisi juhlasta vielä merkittävämmän ja mieleenpainuvamman.

Torstai 25.2.2010, peruskiven muuraus

Tulostani Sri Lankaan on kulunut 19 päivää. Minusta tuntuu, että olen istunut koko tuon ajan kuumassa, huonosti ilmastoidussa pikkubussissa. Olin unohtanut, että tässä maassa ei voi edellyttää, eikä olettaa minkään asian tapahtuvan automaattisesti. Ei nytkään.

Olimme sopineet urakoitsijan kanssa, että tietyt perusasiat ovat kunnossa jo ennen tuloani maahan. Kuvittelin, että mies, jonka kanssa olin tehnyt yhteistyötä 3,5 vuoden ajan, että hän tuntee myös tapani tehdä työtä ja edellyttää oma-aloitteisuutta. Urakoitsija Amarasiri Kuruwage kyllä tietää tapani tehdä töitä. Vuosien kokemus on pakottanut hänet oma-aloitteisuuteen ja tinkimättömään laadukkaaseen työhön, mutta ilman rahaa mikään ei toimi täällä. Jotta sopimuksemme ehdot olisi voitu täyttää, minun olisi pitänyt lähettää Suomesta urakoitsijalle rahaa, jotta hän olisi voinut maan tapojen mukaisesti maksaa ennakkoja tarvikkeista ja kuljetuksista.

Kuruwagelle itselleenkin oli yllätys, että rakennuspaikkamme todella syrjäisestä sijainnista johtuen, täällä ei ole minkäänlaista rakennustarviketta kaupan. Morawewan kylästä emme riisin korjuun aikaan saa edes riittävästi ihmisiä töihin, sillä he ovat riisipelloilla korjaamassa talkoilla tulevan vuoden satoa talteen. Mason, rakentamisesta vastaava insinööri joutui haalimaan työväkeä aina Anuradhapurasta saakka. Sinne on matkaa runsaat sata kilometriä. Suomessa tuo matka ei olisi yhtään mitään, mutta täällä, lähinnä perunapeltoa muistuttavilla teillä aikaa tuohon matkaan kuluu pahimmillaan nelisen tuntia.

Kokemukseni on osoittanut, että Sri Lankassa ei urakoitsijalle voi maksaa kovin paljon ennakkoa. Siksi olimme sopineet maksusuunnitelman, jonka mukaan maksaisin Kuruwagelle ensin ennakkona 15 % koko summasta ja sitten rakentamisen alettua seuraavan erän. Viimeisestä erästä pidättäisin itselläni 5 %, jotta varmistan rakennuksen valmistuvan ajallaan ja laadun olevan sitä, mistä olimme sopineet.

Nyt jouduin pakon edessä maksamaan urakoitsijalle alkuennakon jälkeen lisää melkein puolet talojen hinnasta. Projektille tästä ei tule haittaa, sillä valvon täällä kaiken rahankäytön kulkemalla Kurun mukana myös näillä ostoreissuilla. Jatkossa tilanne helpottuu paikallistaen luottamuksen osalta, mutta muita vaikeuksia tulemme varmaan vielä kohtaamaan.

Pitkä sotatila on tehnyt pohjoisen ihmiset epäluuloisiksi. Etelästä tullut oman maan kansalainenkin on heidän silmissään epäluotettava. Meidän piti avata tili jokaiseen kauppaan maksamalla ennakkoja kuljetuksista ja tavaroista. Kaiken kukkuraksi armeija oli varannut niin suuren määrän betonitiiliä, että lähes kaikki tiilet menevät näihin armeijan hankkeisiin. Kantalesta, 40 kilometrin päästä Morawewasta sentään löytyi yksi paja, joka tekee myös siviileille tiiliä. Nämä kaikki lisäkulut kuljetuksien muodossa lisäävät kustannuksia ja syövät urakoitsijan omaa katetta. Kuruwage lohdutti, että kyllä me pärjätään yhdessä. Olemmehan ennenkin pärjänneet, ja päässeet vaikeuksista voitolle.

Peruskiven muuraustilaisuus, Foundation Stone Laying Seremony

Tilaisuutta on siirretty jo niin monta kertaa, etten aamullakaan vielä uskonut, että tänään jotakin tapahtuisi. Täysin tyyni ja kirkas ilma enteili todella kuumaa päivää. Herätessäni tähän aamuun lämpötila oli jo kolmissakymmenissä. Pian edessäni olisi päivän kurjin hetki, kun pitäisi pujottautua mustiin suoriin housuihin, valkoiseen paitaan, kravattiin, sukkiin ja tummiin umpikenkiin. Todella riemastuttava kokemus, sillä olin aivan likomärkä urakkani lopussa, vaikka koetin olla niin lähellä kattotuulettimen vilvoittavaa puhallusta kuin mahdollista.

Ajomatka asunnolta rakennustyömaalle on 47 kilometriä. Tuohon matkaan kuluu aikaa noin tunti. Ilmastoimaton vani tarjosi mahdollisuuden olla saunassa. Auton ikkunoita ei voi pitää auki kuin hetken, sillä tiestä nouseva punainen pöly värjää kaiken hetkessä punaiseksi. Oli vain kestettävä. Kivempaa olisi ollut istua saunan lauteilla vaatteitta ja heittää löylyä, kuin istua tulikuumassa autossa juhlavaatteissa. Suomalainen on tehty kestämään mitä vain. Tiesin kärsimykseni olevan rajallista, joten kuvittelin olevani Lapin kalapuroilla, vilvoittavien vetten äärellä.

Matkalla minulle selvisi, että nyt pidettävä seremonia on ainutlaatuinen. Koskaan aiemmin sisällissodan alettua vuonna 1983, tällaista taloprojektia maan pohjoisosassa ei ole pidetty, jossa osallisina ovat kaikki Morawewan alueella olevat etniset ryhmät. Yllätyksekseni maaperä oli pehmennyt myös tamilien asuttamiselle. Sehän oli meidän yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Nyt rakennettaviin taloihin tulee kolme sinhaleesiperhettä, kolme tamiliperhettä ja yksi muslimiperhe. Olisin hyppinyt riemusta tasajalkaa, mutta autossa tuo olisi ollut hieman hankalaa.

Jo aiemmin minulle ilmoitettiin, että emme voisi maanomistusolosuhteiden vuoksi rakentaa sellaista Rauma – kylää, jossa talot olisivat rinta rinnan, kylämäisesti. Saisimme rakentaa talot niille paikoille, joiden maanomistussuhteet ovat selvitetyt. Tällöin talojen välimatka kasvaa, mutta ovat samassa osassa Morawewan kylää. Erotukseksi muista taloista, talojen katoille maalataan RAUMA KYLÄ – nimi. Jos projektimme pääsee joskus tavoitteeseemme noin sataan taloon, silloin kylämuotoisuuskin mahdollistuisi. Nyt kuusitoista taloa asettuu muiden talojen joukkoon. Joka tapauksessa jostakin on alettava. Me alamme siitä, mikä täällä on mahdollisimman yksinkertaista toteuttaa myös byrokratian suhteen.

Kaarsimme jo ennalta tutun tilapäismajan (shelterin) pihalle. Vastassa meillä oli aina iloinen pariskunta, joka joutui pakenemaan Tamilitiikereiden väkivaltaa mukanaan vain muovipussit, joissa oli vaatteita pienille lapsille. Perheen isoisä ja – äiti jäivät tielle tiettömille. Perhe joutui eroon toisistaan. Vasta vuosien etsiskelyn jälkeen he löysivät toisensa maan keskiosasta. Nyt perhe on muuten koossa, paitsi miehen äiti asustelee vielä Kandyn alueella. Hänkin muuttaa taloon paikallisten tapojen mukaan sen valmistuttua. Kolme perheen lapsista on muuttanut opiskelun jälkeen pois kotoa. Kaksi lapsista asuu tilapäissuojassa, jonka heidän isänsä on rakentanut. Toinen tytär on naimisissa. Heillä on yksi lapsi. Mies käy töissä etelässä. Hän muuttaa taloon, mikäli saa alueelta pysyvän työpaikan. Samassa talossa tuolloin asuisi seitsemän ihmistä.

Perheen isä on esimerkillinen maanviljelijä. Sissien tuhottua hänen rakentamansa talon, mies rakensi uuden pienemmän räjäytetyn talon jäänteistä. Hän alkoi muokata maata palattuaan juurilleen aina tulitaukojen aikana. Kookospalmuviljelmä joutui kahdesti villielefanttien raivon kohteiksi. Ne tuhosivat viljelmän ja samalla kahdesti Tikiribandan rakentaman talon. Ei siis turhaan valkoista miestä varoitettu villielefanteista ja käärmeistä. Nyt en ole onneksi kumpiakaan joutunut silmästä silmään näkemään.

Viimeisen sotajakson aikana sissit toimillaan pakottivat perheet yöpymään viidakossa. Erään tällaisen vaiheen jälkeen, sissit olivat jälleen kerran räjäyttäneet miehen talon ja kaikki muutkin alueen talot tuusan nuuskaksi. Edessä oli jälleen mierontie.

Keväällä 2009 sisällissodan loputtua, Tikiribanda muutti ensin yksin alueelle, ja rakensi jälleen kerran talon entisen talonsa jäänteistä. Muu perhe odotteli keskimaassa turvallisen paluun ajankohtaa. Koko perhe muutti taloon 10.8.2010. Nyt tämä perhe saa raumalaisten rahoittaman pysyvän kodin, jota eivät elefantitkaan riko.

Olimme sopineet vaatimattomista peruskiven muuraustilaisuudesta, jonne olisi kutsuttu vain muutama ihminen. Tilaisuuden merkittävyyden vuoksi paikalle oli saapunut koko ylintä päätösvaltaa käyttävä joukko aina Colombon ministeriä myöten. Pian paikalla oli noin sata ihmistä. Heidän joukossaan oli tamileita, jotka istuivat omana ryhmänään ja valtaväestön sinhaleesit omana ryhmänään.

Protokollan mukaan munkit, priests, kuten heitä kutsutaan, aloittivat seremonian meditoimalla. Yleisöstä buddhalaiset yhtyivät meditaatioon. Ensimmäistä kertaa huomasin, että kaikki eivät laittaneetkaan käsiään meditaatioasentoon, vaan kuka mitenkin arvokkaasti seurasivat seremonian kulkua. He olivat hinduja (tamileja), ja muslimeja. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän tähän huomiota. Jokainen sai olla niin kuin halusi. Tärkeintä oli yhteisöllisyys.

Munkkien seremonian jälkeen tuli juhlallinen peruskiven laskun ja muurauksen aika. Sain talon kummina laskea kiven ja lapioida sementtilaastia päälle. Sen jälkeen arvoasteikon mukaan kukin sai suorittaa oman osuutensa. Näin sidottiin koko kylän väki, niin sinhaleesit kuin tamilitkin, kummeiksi talolle, jonka turvaamiseksi kukin antaa parhaan panoksensa.

Puheita srilankalaisessa kulttuurissa on paljon. Niin oli nytkin. Munkit tietysti aloittivat oman osuutensa kertomalla sopivan osan buddhalaisesta perinteestä. Muiden puheet olivat enemmän maanläheisiä. Poimin nyt kaksi puheenosuutta, tai oikeastaan pari lausetta kahdesta merkittävästä puheesta:

Tamilineuvoston puheenjohtaja Nandalal Abeyweera korosti puheessaan, että hän ei ole ollut kertaakaan sisällissodan alkamisen jälkeen näin merkittävässä juhlassa. Merkittävimmäksi tämän tilaisuuden tekee se, että ensimmäistä kertaa tamilit ja sinhaleesit voivat osallistua samoihin juhliin tai tilaisuuksiin. Vaikka sota on päättynyt poliittisesti, vasta nyt voi rauha alkaa!

Toisen merkittävän, innostavan puheen käytti Colombon uudelleen asuttamisesta vastaava ministeri K. S. Dassanayake:
Vain ja ainoastaan kokeakseni, tunteakseni ja kuullakseni tämän tilaisuuden annin, minun on helppo ymmärtää, miksi tein tämän pitkän matkan tänne kokeakseni jotakin ainutlaatuista. Nyt alan uskoa, että tamilit ja sinhaleesit voivat jälleen kerran asua ja olla yhdessä. Odotan innolla, milloin saan olla tamilien ja sinhaleesien välisissä häissä. Tästä syntyy uusi sukupolvi. Kiitos teille suomalaiset, että olette mahdollistaneet meidän nähdä tulevaisuuteen tässä seremoniassa. Voin helposti puheesi jälkeen ymmärtää, miksi niin kovasti rakastat Sri Lankan kansaa, kun puhuit, että löysit täältä kultaa, lasten sydämet.

Juhlapuheita tai ei, niin sain kyllä sellaisen vaikutelman, että kukin heistä puhui sydämensä syvyydestä. Hallituksen edustaja puhui vastoin oman puolueensa hiljaista päätöstä olla niin voimakkaasti tukemassa tamilien uudelleenasuttamista.

Juhlat päättyivät yhteiseen ateriaan mangopuun varjossa. Arki ja sen haasteet voivat alkaa.