Torstai 25.2.2010, peruskiven muuraus

Tulostani Sri Lankaan on kulunut 19 päivää. Minusta tuntuu, että olen istunut koko tuon ajan kuumassa, huonosti ilmastoidussa pikkubussissa. Olin unohtanut, että tässä maassa ei voi edellyttää, eikä olettaa minkään asian tapahtuvan automaattisesti. Ei nytkään.

Olimme sopineet urakoitsijan kanssa, että tietyt perusasiat ovat kunnossa jo ennen tuloani maahan. Kuvittelin, että mies, jonka kanssa olin tehnyt yhteistyötä 3,5 vuoden ajan, että hän tuntee myös tapani tehdä työtä ja edellyttää oma-aloitteisuutta. Urakoitsija Amarasiri Kuruwage kyllä tietää tapani tehdä töitä. Vuosien kokemus on pakottanut hänet oma-aloitteisuuteen ja tinkimättömään laadukkaaseen työhön, mutta ilman rahaa mikään ei toimi täällä. Jotta sopimuksemme ehdot olisi voitu täyttää, minun olisi pitänyt lähettää Suomesta urakoitsijalle rahaa, jotta hän olisi voinut maan tapojen mukaisesti maksaa ennakkoja tarvikkeista ja kuljetuksista.

Kuruwagelle itselleenkin oli yllätys, että rakennuspaikkamme todella syrjäisestä sijainnista johtuen, täällä ei ole minkäänlaista rakennustarviketta kaupan. Morawewan kylästä emme riisin korjuun aikaan saa edes riittävästi ihmisiä töihin, sillä he ovat riisipelloilla korjaamassa talkoilla tulevan vuoden satoa talteen. Mason, rakentamisesta vastaava insinööri joutui haalimaan työväkeä aina Anuradhapurasta saakka. Sinne on matkaa runsaat sata kilometriä. Suomessa tuo matka ei olisi yhtään mitään, mutta täällä, lähinnä perunapeltoa muistuttavilla teillä aikaa tuohon matkaan kuluu pahimmillaan nelisen tuntia.

Kokemukseni on osoittanut, että Sri Lankassa ei urakoitsijalle voi maksaa kovin paljon ennakkoa. Siksi olimme sopineet maksusuunnitelman, jonka mukaan maksaisin Kuruwagelle ensin ennakkona 15 % koko summasta ja sitten rakentamisen alettua seuraavan erän. Viimeisestä erästä pidättäisin itselläni 5 %, jotta varmistan rakennuksen valmistuvan ajallaan ja laadun olevan sitä, mistä olimme sopineet.

Nyt jouduin pakon edessä maksamaan urakoitsijalle alkuennakon jälkeen lisää melkein puolet talojen hinnasta. Projektille tästä ei tule haittaa, sillä valvon täällä kaiken rahankäytön kulkemalla Kurun mukana myös näillä ostoreissuilla. Jatkossa tilanne helpottuu paikallistaen luottamuksen osalta, mutta muita vaikeuksia tulemme varmaan vielä kohtaamaan.

Pitkä sotatila on tehnyt pohjoisen ihmiset epäluuloisiksi. Etelästä tullut oman maan kansalainenkin on heidän silmissään epäluotettava. Meidän piti avata tili jokaiseen kauppaan maksamalla ennakkoja kuljetuksista ja tavaroista. Kaiken kukkuraksi armeija oli varannut niin suuren määrän betonitiiliä, että lähes kaikki tiilet menevät näihin armeijan hankkeisiin. Kantalesta, 40 kilometrin päästä Morawewasta sentään löytyi yksi paja, joka tekee myös siviileille tiiliä. Nämä kaikki lisäkulut kuljetuksien muodossa lisäävät kustannuksia ja syövät urakoitsijan omaa katetta. Kuruwage lohdutti, että kyllä me pärjätään yhdessä. Olemmehan ennenkin pärjänneet, ja päässeet vaikeuksista voitolle.

Peruskiven muuraustilaisuus, Foundation Stone Laying Seremony

Tilaisuutta on siirretty jo niin monta kertaa, etten aamullakaan vielä uskonut, että tänään jotakin tapahtuisi. Täysin tyyni ja kirkas ilma enteili todella kuumaa päivää. Herätessäni tähän aamuun lämpötila oli jo kolmissakymmenissä. Pian edessäni olisi päivän kurjin hetki, kun pitäisi pujottautua mustiin suoriin housuihin, valkoiseen paitaan, kravattiin, sukkiin ja tummiin umpikenkiin. Todella riemastuttava kokemus, sillä olin aivan likomärkä urakkani lopussa, vaikka koetin olla niin lähellä kattotuulettimen vilvoittavaa puhallusta kuin mahdollista.

Ajomatka asunnolta rakennustyömaalle on 47 kilometriä. Tuohon matkaan kuluu aikaa noin tunti. Ilmastoimaton vani tarjosi mahdollisuuden olla saunassa. Auton ikkunoita ei voi pitää auki kuin hetken, sillä tiestä nouseva punainen pöly värjää kaiken hetkessä punaiseksi. Oli vain kestettävä. Kivempaa olisi ollut istua saunan lauteilla vaatteitta ja heittää löylyä, kuin istua tulikuumassa autossa juhlavaatteissa. Suomalainen on tehty kestämään mitä vain. Tiesin kärsimykseni olevan rajallista, joten kuvittelin olevani Lapin kalapuroilla, vilvoittavien vetten äärellä.

Matkalla minulle selvisi, että nyt pidettävä seremonia on ainutlaatuinen. Koskaan aiemmin sisällissodan alettua vuonna 1983, tällaista taloprojektia maan pohjoisosassa ei ole pidetty, jossa osallisina ovat kaikki Morawewan alueella olevat etniset ryhmät. Yllätyksekseni maaperä oli pehmennyt myös tamilien asuttamiselle. Sehän oli meidän yksi tärkeimmistä tavoitteistamme. Nyt rakennettaviin taloihin tulee kolme sinhaleesiperhettä, kolme tamiliperhettä ja yksi muslimiperhe. Olisin hyppinyt riemusta tasajalkaa, mutta autossa tuo olisi ollut hieman hankalaa.

Jo aiemmin minulle ilmoitettiin, että emme voisi maanomistusolosuhteiden vuoksi rakentaa sellaista Rauma – kylää, jossa talot olisivat rinta rinnan, kylämäisesti. Saisimme rakentaa talot niille paikoille, joiden maanomistussuhteet ovat selvitetyt. Tällöin talojen välimatka kasvaa, mutta ovat samassa osassa Morawewan kylää. Erotukseksi muista taloista, talojen katoille maalataan RAUMA KYLÄ – nimi. Jos projektimme pääsee joskus tavoitteeseemme noin sataan taloon, silloin kylämuotoisuuskin mahdollistuisi. Nyt kuusitoista taloa asettuu muiden talojen joukkoon. Joka tapauksessa jostakin on alettava. Me alamme siitä, mikä täällä on mahdollisimman yksinkertaista toteuttaa myös byrokratian suhteen.

Kaarsimme jo ennalta tutun tilapäismajan (shelterin) pihalle. Vastassa meillä oli aina iloinen pariskunta, joka joutui pakenemaan Tamilitiikereiden väkivaltaa mukanaan vain muovipussit, joissa oli vaatteita pienille lapsille. Perheen isoisä ja – äiti jäivät tielle tiettömille. Perhe joutui eroon toisistaan. Vasta vuosien etsiskelyn jälkeen he löysivät toisensa maan keskiosasta. Nyt perhe on muuten koossa, paitsi miehen äiti asustelee vielä Kandyn alueella. Hänkin muuttaa taloon paikallisten tapojen mukaan sen valmistuttua. Kolme perheen lapsista on muuttanut opiskelun jälkeen pois kotoa. Kaksi lapsista asuu tilapäissuojassa, jonka heidän isänsä on rakentanut. Toinen tytär on naimisissa. Heillä on yksi lapsi. Mies käy töissä etelässä. Hän muuttaa taloon, mikäli saa alueelta pysyvän työpaikan. Samassa talossa tuolloin asuisi seitsemän ihmistä.

Perheen isä on esimerkillinen maanviljelijä. Sissien tuhottua hänen rakentamansa talon, mies rakensi uuden pienemmän räjäytetyn talon jäänteistä. Hän alkoi muokata maata palattuaan juurilleen aina tulitaukojen aikana. Kookospalmuviljelmä joutui kahdesti villielefanttien raivon kohteiksi. Ne tuhosivat viljelmän ja samalla kahdesti Tikiribandan rakentaman talon. Ei siis turhaan valkoista miestä varoitettu villielefanteista ja käärmeistä. Nyt en ole onneksi kumpiakaan joutunut silmästä silmään näkemään.

Viimeisen sotajakson aikana sissit toimillaan pakottivat perheet yöpymään viidakossa. Erään tällaisen vaiheen jälkeen, sissit olivat jälleen kerran räjäyttäneet miehen talon ja kaikki muutkin alueen talot tuusan nuuskaksi. Edessä oli jälleen mierontie.

Keväällä 2009 sisällissodan loputtua, Tikiribanda muutti ensin yksin alueelle, ja rakensi jälleen kerran talon entisen talonsa jäänteistä. Muu perhe odotteli keskimaassa turvallisen paluun ajankohtaa. Koko perhe muutti taloon 10.8.2010. Nyt tämä perhe saa raumalaisten rahoittaman pysyvän kodin, jota eivät elefantitkaan riko.

Olimme sopineet vaatimattomista peruskiven muuraustilaisuudesta, jonne olisi kutsuttu vain muutama ihminen. Tilaisuuden merkittävyyden vuoksi paikalle oli saapunut koko ylintä päätösvaltaa käyttävä joukko aina Colombon ministeriä myöten. Pian paikalla oli noin sata ihmistä. Heidän joukossaan oli tamileita, jotka istuivat omana ryhmänään ja valtaväestön sinhaleesit omana ryhmänään.

Protokollan mukaan munkit, priests, kuten heitä kutsutaan, aloittivat seremonian meditoimalla. Yleisöstä buddhalaiset yhtyivät meditaatioon. Ensimmäistä kertaa huomasin, että kaikki eivät laittaneetkaan käsiään meditaatioasentoon, vaan kuka mitenkin arvokkaasti seurasivat seremonian kulkua. He olivat hinduja (tamileja), ja muslimeja. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän tähän huomiota. Jokainen sai olla niin kuin halusi. Tärkeintä oli yhteisöllisyys.

Munkkien seremonian jälkeen tuli juhlallinen peruskiven laskun ja muurauksen aika. Sain talon kummina laskea kiven ja lapioida sementtilaastia päälle. Sen jälkeen arvoasteikon mukaan kukin sai suorittaa oman osuutensa. Näin sidottiin koko kylän väki, niin sinhaleesit kuin tamilitkin, kummeiksi talolle, jonka turvaamiseksi kukin antaa parhaan panoksensa.

Puheita srilankalaisessa kulttuurissa on paljon. Niin oli nytkin. Munkit tietysti aloittivat oman osuutensa kertomalla sopivan osan buddhalaisesta perinteestä. Muiden puheet olivat enemmän maanläheisiä. Poimin nyt kaksi puheenosuutta, tai oikeastaan pari lausetta kahdesta merkittävästä puheesta:

Tamilineuvoston puheenjohtaja Nandalal Abeyweera korosti puheessaan, että hän ei ole ollut kertaakaan sisällissodan alkamisen jälkeen näin merkittävässä juhlassa. Merkittävimmäksi tämän tilaisuuden tekee se, että ensimmäistä kertaa tamilit ja sinhaleesit voivat osallistua samoihin juhliin tai tilaisuuksiin. Vaikka sota on päättynyt poliittisesti, vasta nyt voi rauha alkaa!

Toisen merkittävän, innostavan puheen käytti Colombon uudelleen asuttamisesta vastaava ministeri K. S. Dassanayake:
Vain ja ainoastaan kokeakseni, tunteakseni ja kuullakseni tämän tilaisuuden annin, minun on helppo ymmärtää, miksi tein tämän pitkän matkan tänne kokeakseni jotakin ainutlaatuista. Nyt alan uskoa, että tamilit ja sinhaleesit voivat jälleen kerran asua ja olla yhdessä. Odotan innolla, milloin saan olla tamilien ja sinhaleesien välisissä häissä. Tästä syntyy uusi sukupolvi. Kiitos teille suomalaiset, että olette mahdollistaneet meidän nähdä tulevaisuuteen tässä seremoniassa. Voin helposti puheesi jälkeen ymmärtää, miksi niin kovasti rakastat Sri Lankan kansaa, kun puhuit, että löysit täältä kultaa, lasten sydämet.

Juhlapuheita tai ei, niin sain kyllä sellaisen vaikutelman, että kukin heistä puhui sydämensä syvyydestä. Hallituksen edustaja puhui vastoin oman puolueensa hiljaista päätöstä olla niin voimakkaasti tukemassa tamilien uudelleenasuttamista.

Juhlat päättyivät yhteiseen ateriaan mangopuun varjossa. Arki ja sen haasteet voivat alkaa.

Majakka – projekti, the Lighthouse – Project in Sri Lanka

Kolmannella neuvottelukierroksella Morawewan paikallisviranomaisten kanssa viimeisetkin kysymykset saivat vastauksen ja toimintamme nostettiin Sri Lankan pohjoisalueen yhdeksi merkittävimmistä projekteista. He eivät luonnollisesti halunneet asettaa toisia toimijoita vähempiarvoiseen asemaan, mutta meidän Rauma – kylä Sri Lankaan hankkeemme luo alueelle tulevaisuudentoivoa ja ajatuksen mahdollisuudesta asettua sinne pysyvästi.

Rauma – kylän ensimmäisen talon peruskiven muurausseremonia on astrologien, munkkien ja viranomaisten aikataulujen mukaan 18.2.2010 aamulla kello 7.45 paikallista aikaa. Tarkkaa puuhaa, mutta näin halutaan täkäläisittäin turvata rakennettaville taloille turvattu tulevaisuus. Tarkennettu tieto kertoo 19.2.2010, että seremonia pidetäänkin vasta 24.2.2010, jolloin ministerikin ehtii paikalle. Näin tässä maassa pitää tottua kaikenlaiseen. Varma ei ole varmaa ennen kuin jotain faktisesti tapahtuu. Muu on vain illuusiota tapahtuvasta.

Tähän taloon muuttavat perheensä menettäneet nuoret tamilitytöt ja heidän isoäitinsä. Isä, äiti ja kaksi nuorempaa sisarusta menehtyivät matkalla ostoksille Trincomaleen itsemurhapommittajan iskiessä täpötäyteen bussiin. Kaikki bussissa olleet 75 ihmistä saivat surmansa. Ei parempaa valintaa kyläneuvosto olisi voinut tehdä, kuin antaa näille ihmisille talomme asuttavaksi.

Muiden talojen rakentaminen aloitetaan välittömästi 19.2., mutta seremoniallisista syistä tämä talo toimii yhteisenä kohteena. Muiden talojen seremoniat hoidetaan myöhemmin, muttei näin arvokkaasti ministerivieraiden, paikallisviranomaisten ja julkisen sanan ollessa paikalla. Munkit ovat aina tärkeimmässä osassa jokaisen talon seremonioissa.

Tärkeintä näissä juhlissa on, että kaikki tilaisuuteen kutsut ihmiset muodostavat ikään kuin kummikunnan näille taloille. Näin poistetaan kateutta, sillä heidän velvollisuudekseen tulee talon asukkaiden arvostaminen. Siksi myös kaikki rakennettavat talot ovat samanlaatuisia ja yhdenmuotoisia.

Meidän kannaltamme tällä toiminnalla on suuri merkitys, sillä Rauma – kylän taloihin muuttaa nyt viimeisen kerran paikallisviranomaisten vahvistamana todella niin valtaväestön sinhaleeseja, tamileja kuin muslimejakin. Viranomaiset eivät aluksi halunneet olla tukemassa tamileja näin merkittävällä tavalla. Vetosin ihmisoikeuksiin ja ihmisten oikeudesta asua siinä paikassa, mistä olivat asiakirjojen mukaan joutuneet pakenemaan sisällissodan kauhuja. Onnistuin saamaan kaikille samat oikeudet. Samalla sovimme, että tätä toimintamallia noudatetaan kaikissa muissakin rakennettavissa taloissa jatkossakin.

Tulevaisuus kasvaa pelloissa

Ensimmäisellä käynnilläni Morawewassa pellot olivat pahuuden hallussa. Niitä ei ole muokattu pahimmassa tapauksessa 27 vuoteen, aina siitä alkaen, kun sisällissota sai alkunsa vuonna 1983. Joulukuussa Morawewassa käydessäni maita muokattiin riisinkylvöä varten. Osa pelloista oli jo tuolloin kylvetty, ja osaa muokattiin yhteisvoimin. Tässä työssä olivat kaikki mukana melkein vauvasta vaariin, katsomatta sitä, minkä rotuinen naapuri olikaan. Näkymä rohkaisi tuolloin vaatimaan myös kylissä samaa yhteisöllisyyttä.

Sri Lankan hallitus on luvannut tukea pakolaisia antamalla pakolaisperheelle 25 000 rupian, noin 150 €:n kertakorvauksen ja vielä ruoka-avustuksen kansainvälisen ruoka-avun avustuksella puoleksi vuodeksi.

Mutamajat saavat uudenlaisen väliaikaisen muodon, sillä risuista ja mudasta kyhätyt majat eivät kestäneet monsuunijakson sateita ja myrskyjä. Perheet saavat kansainvälisen Save Lanka – organisaatiolta tukea materiaalien muodossa. Kaikki saavat saman määrän sementtiä, hiekkaa, sementtitiiliä, puuta rakennuksen runkoon ja kattorakenteisiin sekä peltiä seiniin ja kattoon. Parempi vaihtoehto tämäkin on kuin mutamajat. Näissä väliaikaisiksi tarkoitetuissa rakennuksissa on suojaista asua odottaen parempaa tulevaisuutta. Tämän tulevaisuudentoiveen toteuttajiksi me kaikki voimme ryhtyä vaikkapa Aito Fiilis ry:n kautta.

Voitte vain arvailla, kuinka kuuma tällaisessa suojassa (shelter) on, kun peltikatolla voisi helposti paistaa kananmunan! Olen saanut olla vieraana monissa tällaisissa taloissa iltapäivän polttavassa kuumuudessa. En ole voinut kovinkaan kauaa olla sisälle, kun kohteliaasti olen pyrkinyt juomaan tarjotun teen ulkosalla. Nämä perheet asuvat siellä jatkuvasti. Kaikkeen voi tottua – sanotaan. Löysässä hirressäkin olemiseen…

Poliittisesta tilanteesta maassa

Lähtiessäni matkalle kirjoitin UR:n sivuilla, että tässä maassa voi tapahtua kaikenlaista, mahdotontakin. Uutiset ovat kertoneet kenraali Fonsekan pidätyksestä, mielenosoituksista ja poliisien karkeista otteista mielenosoittajia kohtaan. Sanomalehdet sensuuria pelkäämättä ovat kirjoittaneet kovin sanoin presidentti Rajapaksan toimia vastaan. Tavallinen poliittisesti valveutunut lankalainen ihmettelee, miksi vielä ihmisoikeusjärjestöt eivät ole voimakkaasti puuttuneet selvään ihmisoikeuksien loukkaamiseen. Fonsekan käsittelystä täällä puhutaan kidnappauksena, ei pidätyksenä. Hallituksen omat lehdet eivät luonnollisesti näin voimakkaasti uutisoi pidätyksestä seuranneita mellakoita, joihin poliisi on puuttunut ampumalla, kyynelkaasuin ja väkivalloin. Paikallinen Daily Mirror – lehti avaa rohkeasti silmämme näkemään kulissien taakse.

Kuten niin tavallista tässä maassa, tämä kaikki koettu on taas painunut omaan uomaansa. Barrikadeilla ei enää seistä, eikä iskulauseita enää huudeta. Ajatukset on suunnattu tulevaisuuteen ja menneet ovat taas menneet menojaan.

Tilanne maassa näyttää rauhoittuneen. Toivottavasti maan parlamenttivaalit eivät tuo lisää jännitteitä. Sen näyttää vain aika. Nyt pitäisi antaa aikaa yhteiskunnan uudelleen rakentumiselle. Raumalaisina ja suomalaisina saamme olla eturintamassa luomassa uutta ja pysyvää Sri Lankaan.

Takkuisella tiellä

En olisi ikinä arvannut, kuinka paljon helpotusta netti tuo ihmisen elämään. Nyt kun yhteys on harvinaista herkkua, tuntuu siltä, että koti ja kotimaa ovat todella kaukana.

Tätä kirjoittelen Hikkaduwan Internet-Cafeessa omalla koneellani, jotta saan myös kaikki tietokoneen päivitykset kuntoon. Jos jostakin syystä kirjoitus joskus tulee ilman ääkkösiä, niin silloin olen paikallisen koneen kimpussa. Noissa vehkeissä ei ole tuollaisia hienouksia, kuin ä ja ö.

Kaikkien suunnitelmien mukaan, meillä pitäisi seremoniat olla ohi, mutta niin kuin tässä maassa usein käy, kaikki tulee jälkijunassa. Nytkin vasta eilen saimme kaikki tarvittavat rakennusmiehet koolle apupojasta sähkömieheen ja työnjohtajaan. Yritimme ehkä liiankin tunnollisesti täyttää kaikki pykälät myös sen osalta, että palkkaamme kaikki työntekijät Trincomaleen alueelta. Nyt se työ on tehty. Kaikki tarvittavat työntekijät ovat koossa, tosin vain kahden talon yhtäaikaista rakentamista varten. Muut miehet ovat riisipelloilla leikkaamassa talkoilla riisiä. Heistä saadaan apuvoimia vähän myöhemmin.

Nyt näyttää siltä, että ensi keskiviikkona kahden talon aloituspaikoilla hiekka, kivet, joita tarvitaan kivijalkaan, sementit ja betoniharkot ovat valmiina odottamassa peruskiven muurauksen jälkeen alkavaa starttia. 24.2. on jälleen uusi mahdollisuus saada rakennustyöt alkuun seremonioiden jälkeen.

Odotan innolla, että saisimme työt käyntiin. Minulle jo pelkkä paikallaan oleminen tuottaa ylitsepursuavan määrän hikeä. Lämpötila todella kuumassa Morawewassa on noin 40 astetta varjossa. Työmiehet raatavat pitkän päivän, eivätkä näytä olevan moksiksikaan. Rannikolla merituuli hivenen vähentää kuumuutta, mutta täällä sisämaassa vain vieno tuuli tuo viileyttä jostakin kaukaa.

Kaikkeen tottuu aikanaan. Normaalisti olen tottunut kuumuuteen ja kosteuteen parissa viikossa, mutta nyt on ollut tämäkin takkuista. Toivottavasti lopussa sentään kiitos seisoo, ja saamme iloita lankalaisten kanssa hienosta raumalaisesta ja suomalaisesta voimannäytteestä täällä Jumalan selän takanakin.

Rauma -kylää rakentamaan

இலங்கை Sri Lankā PrajathanthrikaSamajavadi Janarajaya (Ylevä maa)

Sri Lankan demokraattinen sosialistinen tasavalta


Sri Lankassa on presidentinvaalit käyty. Istuva presidentti Mahinda Rajapaksa näyttää mitä todennäköisimmin voittaneen vaalit. Kirjoitin tarkoituksella näin, vaikka meillä on jo kauan uutisoitu, että Rajapaksa on julistettu vaalien voittajaksi. Tuossa maassa vain on kaikki mahdollista, mahdotonkin.

Tilanne ulkonaisesti näyttää rauhalliselta, mutta pinnan alla kuohuu. Oppositio eli kenraali Sarath Fonsekan kannattajat eivät hevillä luovu tärkeästä paikasta, vaan nyt kaikessa hiljaisuudessa valmistellaan suurta mielenosoitusta presidentti Rajapaksaa vastaan. Kaikki mielenosoitukset ja joukkokokoontumiset ovat kiellettyjä ainakin 10 päivää vaalien jälkeen. En tiedä, miten väki juhlii, kun maassa on itsenäisyyspäivä 4.2. Tavallisesti tuolloin kaikki pyrkivät ulos kodeistaan kaduille seuraamaan tapahtumia ja kuuntelemaan puheita. Lankassa on tuolloin yleinen karnevaali menossa. Kansa kyllä tarvitsee nämä sirkusmenot, sillä liian paljon ei maassa ole juhlaan aihetta.

Olen ollut tiiviisti yhteydessä paikallisiin ystäviini Colombossa, joten kaikki näyttää siltä, että pääsen vihdoin alkamaan työt Morawewassa. Aikaa kuluu ainakin viikon verran, ennen kuin pääsen matkaamaan 11 tuntisen rupeaman pääkaupungista itärannikolle. On paljon hoidettavia ja muistettavia asioita. Passitoimistosta on haettava viisumi kolmen kuukauden oleskelua varten. Commercial Bankissa on avattava yhdistykselle pankkitili. Maassa toimiva valuutta on rupia, ja kätevin tapa käsitellä rahaa on yhä käteinen tai shekki. Suurten summien hallussapito on suuri riski, joten shekki on turvallinen väline maassa. Nykyinen puhelinliittymäni ei toimi Morawewassa, joten on hankittava uusi prepaid – liittymä.

Nämä asiat luontuvat Suomessa muutamassa hetkessä, mutta byrokratian luvatussa maassa nämä kaikki toimenpiteet vievät aikaa aina yhden päivän kutakin suoritusta kohti. Kerään jo nyt pitkää pinnaa kohdatakseni kaikki nämä asiat. Jos menetän hetkeksikin malttini, se merkitsee automaattisesti pelin menetystä, ja jonotuskulttuurin synnyinsijoilla tämä merkitsee jonon hännille putoamista. On vain pysyttävä coolina. Muuta keinoa ei ole.

En vieläkään tarkalleen tiedä, missä tulen asumaan Morawewassa. Olen varannut itselleni varmuuden vuoksi buddhalaisten munkkien temppelistä huoneen. Urakoitsija haluaisi pysyä sitoutumattomana. Asuminen temppelissä voisi ainakin paikallisten mielestä liittää meidät liiaksi heihin. Virkakoneistossa munkkien kanssa työskentely on etu, mutta tavallisen kansan silmissä saatamme kohottaa itsemme paikallisen väestön yläpuolelle, herrakulttuuriin, josta olen koko Sri Lankassa oloajan pyrkinyt eroon. En halua olla ”sir” tai paikallisten mukaan ”mahatma” – suuri herra. Luonnollisin tapa on olla vain Keke, kuten aina.

Matkaan Vantaalle torstai-illaksi, jotta saan levätä kunnollisen yön ennen lentoani Sri Lankaan. Lähtöhetki on perjantaiaamuna 5.2.2010 kello 8.05. Lennän ensin Milanoon, sieltä Abu Dhabiin ja sitten vihdoin Colomboon, jonne saavun lauantaiaamuna 6.2. klo 3.30. Suoria lentoja Suomesta Sri Lankaan ei ole, vaan on aina lennettävä ensin Manner-Eurooppaan ja sieltä joko suoraan Colomboon tai kauttakulkuna jonkun muun valtion kautta. Suora lento Manner-Euroopasta on niin paljon kalliimpi, että on kannattavampaa matkata hieman pitempään ja säästää matkakuluissa kolmisensataa euroa. Sillä rahalla saa paljon aikaiseksi Lankassa.

Tämänkertainen reissu on jännittävämpi, kuin edelliset "työrupeamat" Sri Lankassa. Morawewassa minulla ei ole ihmissuhteiden verkostoa. Tunnen sieltä vain kyläpäällikön, aluejohtajan ja pari paikallisen munkkijärjestöjen johtajaa. Aluksi minun on luotava sosiaalisten suhteiden verkosto. On vain varottava, etten tule liian tuttavalliseksi vain muutamien ihmisten tai perheiden kanssa, sillä kateus on suuri ongelma Lankassa. Suosikkien pitäminen olisi vaaraksi koko projektille. Siellä on siis myös näitä sudenkuoppia, joihin ei ole lankeamista. Kirjoittamattomien lakien tunteminen on eduksi. Onneksi olen saanut olla niitäkin opettelemassa maassa jo pitkähkön aikaa.

Yksinäisyys on varmaan tiukka seuralainen ainakin aluksi. Työhön uppoutuminen on siihen yhdenlaatuinen lääke, mutta silloin en varmasti osaa pitää vaarin uupumisen vaaroista. Jokainen raumalainen voi olla keskustelukumppanini tuolla viidakossa. Nettiyhteyttä minulla ei Morawewaan ole, vaan minun on matkattava Trincomaleen noin 60 km:n matka kerran viikossa, jotta voin pitää yhteyttä kotijoukkoihini ja muihin ystäviini. Sähköpostiosoitteeni on kekeahorinta@hotmail.com.

Kerran viikossa pyrin myös kirjoittamaan blogiini osoitteessa: www.aitofiilis.fi. Käy lukemassa kuulumisiani ja mahdollisesti kommentoimassa niitä sähköpostissani.

Tässä yhteydessä haluan kiittää kaikkia tukijoitamme. Varoja tilillemme on kertynyt jo 40 300 €. Näillä varoilla saamme rakennetuksi seitsemän taloa Morawewaan!
Kuulumisiin!
Keke
Aito Fiilis ry
Projektikoordinaattori

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010

Onnellisen uuden vuoden toivotus

Ulkona satelee hiljalleen lunta. Tämä on ollut suurta ihmettä ja herkkua täällä länsirannikolla. Pitkästä aikaa maa on ollut valkoisena lumesta. Tosin muutama päivä sitten sää yritti näyttää sen toisen puolen, vettä tuli taivaalta reippaasti, liukastaen tiet vaarallisen liukkaiksi.

Uuden projektimme rahoitus etenee verkkaisesti. Tilillä on nyt 11.109 €. Lupauksia sponsoroinnista on lukuisia, varmoja tapauksia yhteensä 24.200 €. Tammikuun puolessa välissä arvelisin varoja olevan 35.309 €. Tämä tarkoittaa, että voimme helmikuun alussa aloittaa kuuden talon rakentamisen Morawewassa.

Lähden sinne aivan uuteen maailmaan entiselle sota-alueelle helmikuun alussa. Alku tulee olemaan todella vaikeata, sillä minulla ei ole muita tuttuja, kuin alueen johtaja ja kaksi munkkia. Muita sosiaalisia suhteita minulla ei siellä ole. Todennäköisesti asun munkkien temppelissä yhdessä pienessä huoneessa, missä on maan levein sänky, mutta samalla pituudeltaan lilliputtiluokkaa. Mahdun sänkyyn makaamaan kulmasta kulmaan, tosin varpaani jäävät vielä sängyn ulkopuolelle. Olen toki elänyt ahtaammissakin oloissa, mutta tämä kokemus on aivan jotakin muuta.

Positiivinen seikka huoneessa on, että siitä on lyhyt matka vessaan ja suihkuun. Kaiken lisäksi vessa on länsimaalaisittain ”pytyllinen”, ei itämaalaisittain vain reikä lattiassa. Suihku on aivan siinä naapurissa. Hygieniasta huolehtiminen on ainakin turvattu.

Ravinnon saanti on myös turvattu aamuisin, sillä munkit syövät kyllä aamiaisen ja lounaan, mutta kello 12 jälkeen he saavat nauttia vain nesteitä. Tuleekohan minullekin eteen pakollinen painonpudotus? Hannu – lääkärini mielestä dieetti on varmasti paikallaan. Oma kroppa ja vanha pääni ei tästä ajatuksesta oikein tykkää. Aikanaan tuon kaiken näkee, kuinka tässäkin käy.

Olosuhteista

Edellä mainitsin jo sosiaalisen verkoston puuttumisesta. Todennäköisesti minulla on sähköt ja juokseva vesi. Nettiyhteyttä sinne ei ole. Lähin kaupunki, Trincomalee, tuttavallisemmin Trinco on 40 kilometrin päässä rannikolla. Tulen käymään siellä viikoittain lukemassa ja vastaamassa sähköpostiini ja ylläpitämässä blogiani osoitteessa:

www.aitofiilis.fi. Käy aina silloin tällöin lukemassa tunnelmiani sieltä. Kännykkäni prepaid – liittymäkään ei toimi siellä, vaan minun on hankittava uusi liittymä heti ensi tilassa maahan päästyäni. Ilmoitan uuden numeroni, kunhan saan uuden liittymän.

Nämä eivät ole murheita sinällään, vaan antavat tietynlaista jännitettä elämään.

Ilmasto on Morawewassa kuivaa ja todella kuumaa, sillä meren kosteuttava ja virkistävä vaikutus ei ulotu noin syvälle sisämaahan. Tätä aluetta kutsutaankin Dry Landiksi - kuivaksi maaksi. Kroppa tottuu tähän kaikkeen parissa viikossa. Vettä pullotettuna täytyy juoda litrakaupalla ja suolatasapainosta on myös huolehdittava. Tämä onkin sitten jo tuttua puuhaa.

Toiveita

Tammikuun lopussa meillä arviolta puolet taloista on saanut rahoituksen. Yhden talon kokonaishintahan on 6500 € ja tavoitteemme on aluksi rakentaa 15 taloa = 97.500 €. Tarvitsen siis apua varojen keräämiseksi. Jos sinulla on ystäviä, yrityksiä tai tunnet ihmisiä, jotka haluaisivat olla tukemassa tällaista hanketta, niin oheistan tili- ja yhteystietoni, jotta kaikki halukkaat voisivat antaa lahjansa hankkeellemme.

Kukaan ei voi tehdä kaikkea,mutta jokainen voi tehdä jotakin.

Ja jos jokainen tekee jotakin tavoitteen saavuttamiseksi,

tulee kaikki tehdyksi.

Keke Ahorinta

Rauma -kylä Sri Lankaan

projektikoordinaattori

Torninkatu 15

26100 RAUMA

FINLAND

Mob. +358400787309 Finland

+94779806642 Sri Lanka

kekeahorinta@hotmail.com

www.aitofiilis.fi

Lahjoitusten summien ei tarvitse olla suuria, sillä Sri Lankassa Euron kurssi on vahva, joten pienilläkin lahjoituksilla on suuri merkitys. Oheistan tähän talokohtaiset painotetut kustannukset. Siitä voi havaita, minkälaisista kustannuksista talon hinta syntyy. Palkat ja muut kustannukset sisältyvät näihin hintoihin.

Autetaan Sri Lankan pakolaiset elämisen alkuun yhdessä!

Kiitos tuestanne ja muistamisestanne!

Siunausta ja menestystä tulevaan vuoteen 2010!

Keke ja waimonsa Sinikka!

RAUMA -KYLÄ SRI LANKAAN -PROJEKTI

TALOKOHTAISET KUSTANNUKSET (€):

Ulko-ovi 150
Sisäovet 140
Ikkunat (iso) 70
Ikkunat (pieni) 330
Ikkuna 35
Suihkutila ja wc 250
Putket 100
Hanat 100
Kaakelit 150
Wc -istuin (itäm.) 70
Sähköistys 400
Maalaukset 650
Valaistus 80
Kiviaines sokkeliin/m³ 175
Sepeli 180
Sementti/säkki 560
Betoniharkot 1400
Harjateräs 100
Puutavara 100
Puutavara/kattorak. 200
Kattotiilet 1260
Yhteensä 6500

Matka Morawewaan

Olimme edellisenä päivänä hyvissä ajoin siirtyneet Mahindan kyydissä Colomboon, sillä matka Morawewaan on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Matkaan ei kerry pituutta kuin 270 kilometriä, mutta aikaa kuluu sitäkin enemmän, yksitoista tuntia suuntaansa pakollisine taukoineen. Nyt emme edes pyri saman päivän aikana perille, sillä olimme oppineet jotakin edellisestä kerrasta, jolloin teimme matkan edestakaisin yhdessä päivässä. Tämä oli jo ajatuksenakin sulaa hulluutta, mutta tuolloin ajanpuutteen vuoksi meidän oli pakko ryhtyä moiseen rääkkäykseen.

Jos olet joskus ajanut perunapellolla, niin tiet olivat pääosin juuri tuossa kunnossa. Kapealla tiellä hyvin usein oli kolme tai neljäkin autoa rinnakkain, sillä jokaisella oli aina kiire jonnekin. Torvet soivat ja pakokaasu makaili laiskana ja paksuna kerroksena tien päällä. Välillä pakokaasut tunkeutuivat autoon sisälle saaden kurkkumme käheäksi ja silmämme vuotamaan vettä. Onneksi Mahindan autossa oli sentään kunnollinen ilmastointi, ettemme joutuisi matkaamaan ikkunat auki koko matkaa.

Eilen Hannun kirppujen syömät jalat olivat tulehtuneet kovin pahasti, vaikka saimme apteekista antibioottista salvaa niiden hoitoon. Puremakohdat olivat turvonneet ja niistä valui ikävännäköisesti visvaa. Rasvauksesta ei ollut mitään apua. Kuumuudessa hiki sai puremat kutiamaan mielettömästi. Raapiminen vain pahensi tilannetta. Tiedän kokemuksesta, miltä nuo tulehtuneet puremat tuntuvat. Niin usein kirput ja muut syöpäläiset ovat merkkinsä minuun purreet.

Matkalla tähysimme apteekkia, mistä olisimme saaneet antibiootteja puremien hoitoon. Vihdoin löysimme yhden. Nähtyään Hannun jalat, apteekkari ei antanut niihin lääkettä, vaan kehotti meitä kääntymään lääkärin puoleen.

Lääkäri katseli huolestuneena miehen jalkoja ja kirjoitteli nipun reseptejä, antibiootteja ja pillereitä allergiaoireiden lievittämiseen. Lääkkeet pussitettiin tarkkaan ohjeiden mukaisesti ja sitten seurasi pitkä lista ohjeita, miten ja milloin lääkkeitä oli nautittava. Minäkin sain lääkettä ameban torjumiseksi vähän liian myöhään, sille kuume oli jo alkanut nousta, ja paha olo runteli sisintäni. Vessoihin tutustuminen tulikin menomatkalla tutuksi.

Kantalessa pysähdyimme odottamaan Vimalagnana Thero – munkkia, jonka oli määrä tulla meitä tapaamaan illalla ennen yöpymispaikkaan menoa. Munkilla oli oma aikataulu, joten odottelimme häntä melkoisen tovin jos vähän toistakin, ennen kuin tämä saapui paikalle kuin mitään ei olisi ollut vialla.

Lankalaiseen tapaan myöhästyminen tuntuu olevan hyve, eikä niin ollen siitä tarvitse mitenkään ilmoitella. Joskus myöhästyminen venyy jopa seuraavaan päivään. Ymmärrettävästi olen joutunut usein venyttämään pinnaani odotellessani herroja tuleviksi sovittuihin tapaamisiin. Olen yrittänyt jopa rautatangosta vääntää mallin, että pieni myöhästyminen on tässä kulttuurissa usein pakollista jo liikenteenkin vuoksi, mutta tuntien myöhästyminen tai kokonaan tapaamisesta poisjäänti ei saa minulta ymmärrystä. Kuitenkaan en voi sitä mitenkään selväsanaisesti kertoa tai osoittaa, että olen kovastikin – otettu – myöhästymisestä. Raivoaminen ja kiukuttelu eivät kuulu tähän kulttuuriin. Tämä on ollut minulle kova pala opittavaksi.

Munkin saavuttua kävimme neuvonpitoa seuraavan päivän ohjelmasta, jonka jälkeen nautimme maittavan illallisen srilankalaisista herkuista. Minulle ei ruoka maistunut, sillä sisuskaluni pyörivät yhä ympyrää sisälläni, ja kuume osoitti kohoamisen merkkejä. 30 asteen lämmöstä huolimatta palelin aivan kuin horkassa. Pyytelin anteeksi huonoa kuntoani, ja kömmin kämppääni nukkumaan.

Yön aikana lääkkeet alkoivat purra. Vuoroin oli aivan järkyttävän kylmä ja vuoroin taas mielettömän kova hiki. Kuume oli kuitenkin laskemaan päin, ja aamu oli huomattavasti helpompi ja valoisampi kuin edellinen aamu ja koko päivä.

Poimimme Vimalagnana – munkin mukaamme Morawewaan. Muistutan vielä tässä yhteydessä, kuinka tärkeä munkkien merkitys on hankkeellemme. Kuvaan sitä yksinkertaisemmin näin:

Projektimme on ikään kuin kulkemista hyvin pitkässä käytävässä, jonka päässä on tiukasti suljettu vahva ovi. Minun on aivan turha voimakeinoilla pyrkiä läpi tuosta ovesta. En pääse siitä sisälle jatkamaan kulkuani, ellei minulla olisi avaimia, jotka sopivat oven lukkoihin. Munkit ovat avaimia noihin meille suljettuihin oviin. He pystyvät omaa vaikutusvaltaansa käyttäen avaamaan yllättävän helposti tiukasti suljettuja ovia. Siksi on hyvä olla verkostoituneina munkki järjestöjen kanssa. Tämä on viisautta, jonka arvoa ei voida mitata rahassa. Yhteistyö heidän kanssaan sujuu hyvin, kun pelisäännöt ovat selkeästi laadittuja. Kumpikaan osapuoli ei saa olla ketunhäntä kainalossa. On vain oltava oma itsensä ja rehellisesti pyrkiä saavuttamaan ennalta asetettu tavoite: Rauma -kylän rakentaminen Morawewaan.

Munkit ovat avaimia suljettuihin oviin

Morawewassa meitä oli vastassa K.K.G.I.D.P. Wijeythilake, Divisional Secretary, Morawewan alueen korkein viranomainen. Kävimme lyhyen, mutta kiivasrytmisen neuvottelun hankkeemme ensimmäisen aallon laajuudesta. Herrat halusivat kovasti sitoa meidät paljon suurempaan hankkeeseen, jossa olisi ollut paljon muitakin toimijoita. En halunnut sitoa tässä vaiheessa käsiämme niin laajaan hankkeeseen, sillä tiesin jo tuolloin, että meillä tulee olemaan todella vaikeata hankkia rahoitus jopa kymmeneen taloon, saati siten heti 50 taloon.

Kohtalaisen kädenväännön jälkeen saimme kohteeksemme Morawewan pohjoispuolelta alueen, jonne rakentaisimme 15 talon kylän. Sain alueen päällikön suostumaan siihen, että rakentamiimme taloihin muuttaisi niin valtaväestön sinhaleeseja, kuin vähemmistön tamileja ja muslimeja. Olin oppinut näkemään, että sisällissodan jälkeen tuolla alueella kaikki etniset ryhmät pystyivät hedelmälliseen yhteistyöhön ja asumaan toistensa läheisyydessä.

Maan hallitus ei oikein suostuisi tukemaan käydystä sisällissodasta johtuen alueen tamileja. LTTE:n sissit tai pikemminkin terroristithan olivat rodullisesti tamileja. Heitä 2.5 miljoonaisesta tamiliväestöstä arvellaan olleen noin 45 000. Todellisuudessa juuri tamilinaiset ovat tunnetusti kaikkein työteliäimpiä ihmisiä Sri Lankassa. He ovat poimimassa teetä Nurelian (Nuwara Eliyan) vuoristoalueen kaikkein jyrkimmillä ja korkeimmilla rinteillä varhaisesta aamusta myöhään iltaan jokaisena työpäivänä satoi tai paistoi.

Voitte vain kuvitella, kuinka raskasta työtä teen kerääminen on. Voimakkaat kädet nyhtävät pään yläpuolelle ulottuvista pensaista kaikkein hennoimmat teelehdet parhaimpaan teehen. Otsan yli on vedetty panta, joka kannattelee selästä roikkuvaa isoa säkkiä, johon teesato kootaan. Työtahti on ankara, sillä mitä enemmän kokoat päivän aikana teetä, sen suuremmaksi palkkapussisi kasvaa päivän aikana. Päivän päätyttyä säkit punnitaan ja palkka maksetaan suoraan käteen, kuten meillä Suomessakin tehtiin ammoisina aikoina.

Kaiken tämän lisäksi kerääjän on oltava varuillaan teepensaiden varjossa eläviä käärmeitä. Koko ajan ei voi vilkuilla, mitä jalkojen juuressa tapahtuu. Paras tee kerätään niin jyrkiltä rinteiltä, ettei aina voi edes nähdä jalkoja pensaiden lehvistön läpi. Ole siinä sitten varuillasi. Voin aivan rehellisesti sanoa, että tuo työ jäisi ainakin minulta tekemättä.

Valmistuviin taloihin muuttaa asumaan joko kaksi perhettä tai noin kahdeksan henkinen perhe. Etusija annetaan sodassa vammautuneille ja sairaille.

Neuvottelujen jälkeen lähdimme köröttelemään maasturilla rakennuskohteeseen. Jo tämän matkan aikana totesin, että ilman moottoripyörää minun on aivan turha kuvitella työskenteleväni siellä. Tiet olivat sateen syövyttämiä, ja nelivetoinen maasturinkin kuski sai olla tarkkana tehdessään ajouravalinnoissaan.

Kyselin, miksi nämä noin 1500 perhettä haluavat palata entisille kotiseuduilleen, koska lähes kaikkien kodit oli tuhottu sodassa. Kaikki johtuu maan laadusta. Se on niin hedelmällistä, että tänne kannattaa palata, vaikka ihmiset ovat menettäneet kaikki omaisuutensa sodassa. Tämä selvensi asioita kovastikin. Samalla minulle väännettiin rautalangasta malli, miksi nämä ihmiset eivät tule koskaan luopumaan heille rakennettavista taloista, saati keinottelemaan niillä.

Tilanne ei ole sama kuin länsirannikolla turistialueilla, missä tsunami tuhosi ihmisten kodit. Nämä ihmiset olivat saaneet elantonsa merestä kalastajina tai turisteilta myyjinä. Näille kodittomille rakennettiin kauas viidakkoon, jopa monien kilometrien päähän rannikolta. Ei näillä ihmisillä ollut mahdollisuutta saada elantoa viidakossa, vaan he pyrkivät takaisin rannikolle asumaan niihin hökkeleihin, joita he olivat rakentaneet jätelaudoista. Viidakkoon rakennetusta talosta tuli kauppatavaraa. Tätä estääkseni olimme sopineet aluehallinnon päättäjien kanssa, että asukkaat saisivat elinikäisen hallintaoikeuden taloihin, mutteivät omistusoikeutta. Näin välttäisimme keinottelun rakennetuilla taloilla.

Rakennuspaikka on ihanteellinen. Rinteeseen rakennamme talot, ja peltoalue jäisi muokattavaksi. Tulevien talojen asukkaan olivat nytkin yhteistyössä raivaamassa peltoja riisinkylvämistä varten. Työ on rankkaa, sillä mutavelli upottaa kevyenkin ihmisen helposti nivusiaan myöden pehmeään mutaan.

Näin silmissäni talojen kohoavan, ja kyläläisten iloiset ilmeet, kun rakennustöitä aloitetaan. Talkootyövoimasta ei ainakaan tule puutetta.

Tällaisia taloja nousee Morawewan kylään

Tähän ilontunteeseen olen kutsumassa sinuakin hyvä ystäväni!

Tutustumiskäynnit käynnissä oleviin projekteihin

Ambegaman vammaisten koti

Menomatkalla Ambegamaan tilasimme tutusta Hot & Cool – kuppilasta valmiiksi lounaan, sillä aikataulumme oli niin tiukka, että jokainen minuutti oli käytettävä tehokkaasti hyödyksi. Kävimme pikaisesti tutustumassa urakoitsija Kuruwagen viimeisimpään kohteeseen, Baddegaman Senior Homeen, vanhustenkotiin.

Näiden kotien merkitys on tullut tärkeäksi, sillä nuoret muuttavat Arabimaihin paremman elämän ja työn toivossa. Vanhukset jäävät Sri Lankaan, eikä heistä kukaan huolehdi, sillä maassa ei ole mitään järjestettyä vanhustenhuoltoa, saati eläketurvaa. Munkkijärjestöt ylläpitävät näitä koteja Arms Giving – tuen avulla. Tämä tarkoittaa, että aina vainajan kuolinpäivänä omaiset tuovat munkkien määräämän lahjan kohteeseen. Yleensä apu on ruokaa ja vaatteita. Väestörikkaassa maassa tämä onnistuu, eikä kukaan jätä tekemättä tätä palvelua vainajalle, joka saattaa milloin hyvänsä syntyä jälleen.

Vanhustenkoti on hyvä turvapaikka vanhuksille. Hollantilainen hyväntekeväisyysjärjestö on luvannut huolehtia niin talon, kuin vanhusten kuluista. Näillä vanhuksilla on ainakin turvattu tulevaisuus. Kotiin heitä mahtuu kuutisenkymmentä vanhusta.

Baddegaman linja-autoasemalta ostimme tuliaislahjat, karkkeja, keksejä ja kuivakakkuja vietäviksi niin Ambegamaan kuin Halpatotaankin.

Ambegamassa naiset olivat juuri lounastauolla, emmekä halunneet sotkea heidän päiväjärjestystään. Annoimme lahjat aina hymyilevälle johtajattarelle, joka ei saa työstään minkäänlaista palkkaa. Hän saa vaatteet ja ruoan juuri Arms Giving – tukena. Olen aina tukenut häntä ja apulaisjohtajaa vaatimattomalla rahalahjalla. Nytkin annoin muutamia kymmeniä euroja, 5000 Rs. Tällä rahalla hän saa hankkia jotakin ihan itselleen. Osa rahoista menee apulaisjohtajalle samaan tarkoitukseen. Apu ei ole meikäläisittäin ajateltuna suuren suuri, mutta Sri Lankassa sillä tulee hyvin toimeen hyvässä tapauksessa koko kuukauden.

Juuri lähtiessämme kodista, pyörätuoliin koko ikänsä sidottu monivuotinen ystäväni tulee toivottamaan hyvää matkaa. Hän ei pysty tekemään mitään käsillään, vaan hoitaa kaikki askareensa jaloillaan. Hän on ollut malliesimerkkinä maan hallituksen edustajille, että vammaisetkin pystyvät huolehtimaan itsestään turvallisissa olosuhteissa. Tämä nainen hämmästytti ministereitä taidoillaan, ja oli näin auttamassa vammaisten asiaa eteenpäin.

Täällä minä pärjää hyvässä hoidossa

Halpatotan erityislastenkoti

Tulimme sopivasti erityislastenkotiin, sillä lapset olivat juuri palanneet kotiin koulusta. Kukaan kylällä ei enää kuiskuttele, että nämä lapset ovat lastenkodista, sillä niin avoimeksi toiminta laitoksessa vuosien mittaan on tullut. Yhtenä merkittävimpänä tapahtumana on maaliskuussa oleva uuden vuoden juhla, jolloin koko kylän väki kokoontuu leikkimään, kisailemaan ja viihtymään Halpatotan lasten kanssa. Siinä on sellaista vilinää, että oksat pois. Hyvin usein Halpatotan lapset voittavat kisailut voittamattoman sitkeytensä ja periksiantamattomuutensa ansiosta. Sen on katu opettanut näille lapsille. Minä olen kyllä auttamattomasti menettänyt sydämeni näille lapsille ja arvaan, että niin on käynyt koko Sri Lankankin suhteen.

Uuden vuoden juhlan kisailua

Astuessamme autosta, sieltä täältä alkoi kuulua Keke huudot, Keke -uncle, Keke –father. Sing a song Keke. Pian pyrähti ympärillemme hymyilevien lasten joukko, jotka kaikki halusivat tervehtiä Keke –isää kädestä. Missä olet ollut niin kauan? Ethän enää koskaan lähde täältä pois? –kysymykset tuntuivat tarttuvan kurkkuuni, enkä voinut tehdä muuta kuin hyvmyillä. Itku pakkaantui rintaani. Vaivihkaa pyyhin kyyneleet pois silmistäni. En ollut tehnyt turhaa työtä täällä kolmen ja puolen ajan. Olin tullut kotiin jälleen.

Halpatotan lapsia

Enkeli –tyttöni, ainoa kristitty lapsi Halpatotassa kyseli, missä Sinikka -äiti on, milloin hän tulee tänne häntä katsomaan? Hän näytti hyvässä käytössä ollutta Teddy -nallekarhua, joka vaimoni oli hänelle ostanut pari vuotta sitten. Rakkaus, kaipaus ja kiintymys Sinikkaan paistoi hänen suurista tummanruskeista silmistään. Sydämeni oli pakahtua rinnassani.

Voitte varmaan helposti aistia saman tunteen. Nämä lapset ovat niin aitoja ja rehellisiä, joita elämä on käsitellyt kaikkea muuta kuin hellävaraisesti.

Keskustelin henkilökunnan kanssa, kuinka kaikki on mennyt. Lotus Hill ry:n kautta olemme palkanneet tänne lääkärin, kaksi käsityöopettajaa, erityisopettajan ja vapaa-ajan ohjaajan. Kaikki muu oli kunnossa, mutta lääkkeet olivat loppumassa. Näihin tarvittaisiin 75 000 Rs, noin 450 €. Viestitän tämän tarpeen kotimaahan.

Tarkastimme vielä, että kaikki toimii laitoksessa ennen poistumistamme talosta. Kaasua ei kukaan ole enää käyttänyt, sillä sen hinta on niin korkea, ettei laitoksella ole varaa ostaa sitä. Ruoka valmistetaan perinteisellä tavalla kolmen kiven päällä avotulella keittäen. Onneksi kattilat kestävät tuon ruoan valmistustavan.

Halpatotan isommat lapset, niin tytöt kuin pojatkin valmistavat koko 150 henkiselle laitokselle ruoan. Tämä on äärimmäisen tärkeä taito, kun nuoret aikanaan lähteväty kokeilemaan omia siipiään maailmalle.

Suihkut toimivat hyvin, ja ovat joka päivä käytössä. Vessojen ovet retkottivat, eikä niitä ole korjattu. Niistä huomautin johtaja Darmasenalle. Hän lupasi hoitaa asian kuntoon mahdollisimman pian.

Haikein mielin jätimme taaksemme rakkaan Halpatotan lapsineen ja henkilökuntineen. Tapaamme varmaan jälleen ensi vuonna.

Lotus Hillin vammaisten lasten- ja nuorten kuntoutuskeskus, Lotus Home

Rankoista monsuunisateista johtuen, jouduimme valitsemaan pienen ja kuoppaisen tien päästäksemme Lotus Hillille, joka nimensä mukaisesti sijaitsee korkealla mäellä, jonka rinteillä kasvaa teepensaita. Näkymä ympäristöön on hulppea. Täällä vammaisten lasten on hyvä levätä, kuntoutua ja tuntea itsensä ihmiseksi.

Näkymä Lotus Homen sisäpihalta

Rakennusala on noin 1000 m2. Lotus Home voi vastaanottaa kaksikymmentä lasta kuntoutettaviksi kerrallaan. Nyt paikalla oli 14 lasta. He olivat juuri kuvaamataidon tunnilla. Jokainen piirsi annettua tehtävää hyvin keskittyneesti. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Lapset olivat hyvissä ja turvallisissa käsissä.

Eranka, jalaton poika

Eranka ei ollut vielä ehtinyt kotiin. Lotus Hill ry maksaa Erankan koulukuljetuksen 30000 Rs eli noin 178 € kuukaudessa. Tämä mahdollistaa taiteellisen ja lahjakkaan pojan koulunkäynnin. Tuk tuk käy hakemassa hänet kotoa ja tuo koulun päättyessä kotiin takaisin. Julkisilla kulkuvälineillä hänellä ei olisi mitään mahdollisuutta käydä koulussa, sillä busseilla on urakka-aikataulu, eikä vammaisen ihmisen bussiin pääsyä kannata jäädä odottamaan. Tienestit putoaisivat, jolloin on helpompaa jättää vammainen ottamatta kyytiin.

Pojan jalat jäivät kehittymättä, sillä raskausaikana äidin kohdussa kilpaa Erankan kanssa kasvoi suuri kasvain, mikä kasvaessaan esti jalkojen kehittymisen. Olemme hankkineet Erankalle tekojalat, joilla hän käy koulua, eikä näin ole siellä kenenkään silmätikkuna. Kotona tekojalat saavat jäädä nurkkaan, ja poika kirmaa jalantyngillään kylän muiden lasten kanssa. Kukaan ei tunnu kiinnittävän huomiota hänen jalkoihinsa. Pääasia on, että hän mennä viipottaa samaa vauhtia muiden kanssa.

Toivoisin, että voisimme olla tukemassa Erankaa niin, että hän voisi päästä taidekouluun. Taiteellisena hän voisi elättää itsensä tuotoksillaan.

Jätän Erankalle piirustuspareria ja maalaustarvikkeita.