Saturday, April 3, 2010

Uutisia Rauma-kylä – projektista















Tätä blogisivua lukiessasi myönnän, että provosoiduin jonkun tuntemattoman ihailijan tekstiviesteistä Uuden Rauman sivuilla. Purin tuntoni tähän...

Normaalisti, kun rintamalta kirjoitetaan kotiin, niin yleensä kerrotaan hienoista saavutuksista ja voitoista. Vaikeuksista tai tappioista kertominen jätetään kertomatta, tai niiden merkitystä vähätellään, ettei kotirintamalla oleville tule liian vaikeata kestää yksinäisyyttä ja epätietoisuutta. En minäkään ole tässä asiassa tehnyt poikkeusta. Olen nyt pakotettu kirjoittamaan joistakin niistä vaikeuksista, joihin tässä maassa aina törmätään. Sama koskee kaikkialla vieraissa maissa toimivia yrityksiä tai yhteisöjä, saati sitten yksinäistä valkoista miestä, Suddaa.

Kuten aiemmin kirjoitin, meillä oli heti alussa vaikeutta löytää riittävää määrää työväkeä työmaille, sillä kaikki alueen työkykyiset miehet olivat Paddy Fieldeillä, riisipelloilla korjaamassa talkoilla riisisatoa tulevaa vuotta varten. Työväkeä oli pakko lähteä rekrytoimaan lähistön kylistä ja kaupungeista.

Meni lähes kolme viikkoa, ennen kuin saimme täyden miehityksen rakennustyömaille. Työt lähtivätkin nopeasti käyntiin. Ihmiset missä tahansa maailman kolkassa ovat vain sellaisia, että huomatessaan toisen hädänalaisen tilan, niin oma suu tulee aina lähemmäksi kuin lähimmäisen. Mahdollisuudesta saada lypsetyksi lisää rahaa, yksi työryhmä muista poiketen alkoi vaatia enemmän palkkaa suorituksista, kuin olimme kirjallisessa sopimuksessa sopineet maksettavaksi. Muistutimme työryhmän masonia, että sopimus on sopimus, ja se koskee kaikkia samalla tavoin.

Kuruwage, urakoitsijamme muistutti paikalliseen tapaan napakasti, mutta kohteliaasti, että työmaille olisi muitakin tulossa. Ellei sopimuksessa voida pysyä, niin sopimus puretaan.
Vielä pari kertaa ryhmä yritti lypsää lisää rahaa. Urakoitsija varoitti toistamiseen masonia yrittämästä iltalypsyä, ja antoi varoituksen sopimuksen irtisanomisesta.

Tämä ryhmä oli vastuussa kahden talon rakentamisesta. He olivat ammattitaitoisia ja ahkeria työmiehiä. Emme voineet myöntyä heidän pyyntöihinsä, joten sopimus purettiin. Jouduimme passittamaan pois yhden parhaimmista työryhmistämme, vaikka työ oli vasta aluillaan, ns. Linton Levelillä. Seinät oli muurattu ikkunoiden yläpintaan saakka. Sitovaa tukisidosta ei vielä valettu.
Työt muissa työmaissa jatkuivat normaalisti. Olimme kolme viikkoa aikatauluistamme jäljessä. Ryhmät lupasivat työskennellä ripeään tahtiin, jopa normaalisti pidettävät täyden kuun juhlat eivät pysäyttäneet vauhtia. Kaksi taloa odotti uusia työmiehiä yli kaksi viikkoa, ennen kuin saimme uuden ryhmän paikalle jatkamaan poislähetettyjen miesten työtä.

Kaksi taloistamme rakennetaan alueille, jonne hallitus ei ole tehnyt tietä. Kaikki tarvikkeet, kivet, sepeli, hiekka, sementti, sementtiharkot, puutavara ja aivan kaikki piti käsivoimin raahata alueelle. Maa kuului näille ihmisille, ja he halusivat rakentaa talon niille vanhoille sijoille, josta Tamili Tiikerit olivat talot aikoinaan räjäyttäneet taivaan tuuliin. Tamilien sitkeydellä he suoriutuivat urakastaan. Nämä talot eivät etene samassa vauhdissa, kuin muut talot, mutta ovat valmistumassa. Aikataulusta ne ovat parisen viikkoa muista jäljessä, valmistuen kuitenkin nekin ajallaan.

On muistettava, että tässä maassa sanonta: ”Sinulla on kello, minulla on aika!” pitää kaikessa paikkansa. Minunkin on sopeuduttava tähän niin turisti kuin vain olen erään tuntemattoman tekstiviesteilijän mielestä!

Taas työt jatkuivat normaalisti kunnes tapahtui jotakin aivan ennen kokematonta. Morawewassa alkoi sataa ja ukkostaa rankasti keskellä kuivaa aikaa. Tätä ei kukaan osannut ennakoida. Normaalisti täällä sataa vasta elo-syyskuussa. Meillä oli neljässä talossa juuri rapatut seinät, jotka rankkasade pesi alas seinistä. Rankkasadetta kesti neljä päivää, jolloin työtä ei tehty.

Yhden työryhmän mason päätti, ettei hän voi maksaa palkkaa ja antaa miehille ruokaa tekemättömästä työstä. Hän lähti miehineen pois työmaalta, ja palasi vasta viikon kuluttua sateen alkamisen jälkeen. Hänellä oli tähän täydet masonin oikeudet. Täällä maksetaan vain tehdystä työstä, eikä lapioiden varret ole tehty ketjuista…

Nyt myrskyn mentyä ohitse, työt jälleen jatkuvat. Kaksi taloista on saanut tiilikatteen. Pian seinien maalaamisen jälkeen katoille voidaan kirjoittaa komeasti ja ylväästi RAUMA.







Jokainen meistä voi tuntea tuossa majassa asuvan perheen onnen, kun pääsevät muuttamaan omaan kotiinsa kuukauden kuluttua! Voimme jakaa ilon tamili-sinhalaperheen kanssa.

Morawewan kylästä ei saa mitään tarvikkeita suurissa määrissä. Tarveaineet pitää kuljettaa joko Trincomaleesta, jonne on 39 km:n matka. Ajassa se merkitsee aina suuntaansa yhtä tuntia. Suurin osa puutavarasta on hankittu Anuradhapurasta sadan kilometrin päästä, mikä ajassa merkitsee lukuisia työtunteja. Urakoitsijamme kanssa olemme olleet ostamassa kaikki tarvikkeet. Täällä maan tapojen mukaan myös lasketaan kaikki kappaletavara ja valvotaan tavaroiden lastaus ja purkaus.

Muutaman sanan kirjoitan vielä työskentelyolosuhteista. Kun täällä taivas repeää, ja alkaa ukkostaa ja sataa, niin silloin yksikään itsestään vähääkään välittävä Jumalan luoma ihminen ei pistä nokkaansa pihalle. Mieltä meni neljä täyttä työpäivää sateen vuoksi hukkaan. Hyvä, ettei minusta tullut maanviljelijää, sillä sääolosuhteille kukaan ei voi mitään. Minun kärsivällisyyteni ei kestäisi sitä, että sataa silloin kuin ei pitäisi ja paistaa silloin kuin ei sen soisi paistaa. Yritin kyllä muuttaa säätä kaikenlaisella turhalla, mutta lopputulos oli sama: ”Hän säät ja ilmat säätää…”

Nämä urheat miehet työskentelevät joka päivä aamusta kello seitsemästä myöhäiseen iltaan saakka. Tänään, kun tätä kirjoittelen, lämpötila auringossa on 52.3°. Lämpötila vain nousee tästä pari astetta iltapäivään mennessä. Tästäkin huolimatta timpurit työskentelevät kattorakenteiden kimpussa, jotta saisimme kiinni aikatauluamme. Ulkoilmatoimistossani suuren mangopuun alla lämpötila on 36.5°. Tätä lämpöä piisaa jokaiseksi päiväksi, ja sitä tulee vain lisää huhtikuun loppuun saakka.




Kuinka voi tätä vanheneva valkoinen mies kestää? Onko yksinäisyydellä mitään rajaa? Tätä voisi kysyä. Miten perheesi jaksaa, kun mies on poissa pitkän ajan yksin jossakin viidakossa? Miten vaimosi on jaksanut yksin selviytyä hirveästä lumiurakasta tänä talvena, kun miehen auttavaa kättä ei ollut kotona? Nämä ovat niitä kysymyksiä, joiden kanssa on vain opittava elämään.

Morawewassa ei haise mikään, paitsi se elefantin kokoinen mies, joka työpäivän päätteeksi haisee kyllä todella pahalta.

Morawewassa on ainakin kuuden talon avajaiset 20.4.2010, jonne tilaisuutta juhlistamaan tulee omin kustannuksin kaksi raumalaista ja yksi melkein raumalainen. Tapahtuman innoittamana 21.4.2010 Morawewassa pidetään juhlava tilaisuus, jossa kaikki etniset ryhmät voivat olla ensimmäistä kertaa sisällissodan puhkeamisen jälkeen juhlimassa yhdessä.

Projektimme on todella toiminut majakan tavoin luotsaten ihmisiä yhteistyöhön ja antamalla heille tulevaisuuden toivoa.

Tästä kaikesta kiitos kuuluu kaikille lahjoittajille, jotka ovat mahdollistaneet rakennushankkeemme. Kiitän kaikkia henkisestä kannustuksesta, jota olen saanut kokea jokaisena päivänä.

Lopussa kiitos seisoo!

Keke, ylpeä Rauma-kylän rakentaja

PS. lukekaa Uuden Rauman digilehteä, siellä kirjoitukseni ovat lyhentämättöminä ja joissakin on kuvatkin mukana.















No comments:

Post a Comment