Matka Morawewaan

Olimme edellisenä päivänä hyvissä ajoin siirtyneet Mahindan kyydissä Colomboon, sillä matka Morawewaan on kaikkea muuta kuin miellyttävä. Matkaan ei kerry pituutta kuin 270 kilometriä, mutta aikaa kuluu sitäkin enemmän, yksitoista tuntia suuntaansa pakollisine taukoineen. Nyt emme edes pyri saman päivän aikana perille, sillä olimme oppineet jotakin edellisestä kerrasta, jolloin teimme matkan edestakaisin yhdessä päivässä. Tämä oli jo ajatuksenakin sulaa hulluutta, mutta tuolloin ajanpuutteen vuoksi meidän oli pakko ryhtyä moiseen rääkkäykseen.

Jos olet joskus ajanut perunapellolla, niin tiet olivat pääosin juuri tuossa kunnossa. Kapealla tiellä hyvin usein oli kolme tai neljäkin autoa rinnakkain, sillä jokaisella oli aina kiire jonnekin. Torvet soivat ja pakokaasu makaili laiskana ja paksuna kerroksena tien päällä. Välillä pakokaasut tunkeutuivat autoon sisälle saaden kurkkumme käheäksi ja silmämme vuotamaan vettä. Onneksi Mahindan autossa oli sentään kunnollinen ilmastointi, ettemme joutuisi matkaamaan ikkunat auki koko matkaa.

Eilen Hannun kirppujen syömät jalat olivat tulehtuneet kovin pahasti, vaikka saimme apteekista antibioottista salvaa niiden hoitoon. Puremakohdat olivat turvonneet ja niistä valui ikävännäköisesti visvaa. Rasvauksesta ei ollut mitään apua. Kuumuudessa hiki sai puremat kutiamaan mielettömästi. Raapiminen vain pahensi tilannetta. Tiedän kokemuksesta, miltä nuo tulehtuneet puremat tuntuvat. Niin usein kirput ja muut syöpäläiset ovat merkkinsä minuun purreet.

Matkalla tähysimme apteekkia, mistä olisimme saaneet antibiootteja puremien hoitoon. Vihdoin löysimme yhden. Nähtyään Hannun jalat, apteekkari ei antanut niihin lääkettä, vaan kehotti meitä kääntymään lääkärin puoleen.

Lääkäri katseli huolestuneena miehen jalkoja ja kirjoitteli nipun reseptejä, antibiootteja ja pillereitä allergiaoireiden lievittämiseen. Lääkkeet pussitettiin tarkkaan ohjeiden mukaisesti ja sitten seurasi pitkä lista ohjeita, miten ja milloin lääkkeitä oli nautittava. Minäkin sain lääkettä ameban torjumiseksi vähän liian myöhään, sille kuume oli jo alkanut nousta, ja paha olo runteli sisintäni. Vessoihin tutustuminen tulikin menomatkalla tutuksi.

Kantalessa pysähdyimme odottamaan Vimalagnana Thero – munkkia, jonka oli määrä tulla meitä tapaamaan illalla ennen yöpymispaikkaan menoa. Munkilla oli oma aikataulu, joten odottelimme häntä melkoisen tovin jos vähän toistakin, ennen kuin tämä saapui paikalle kuin mitään ei olisi ollut vialla.

Lankalaiseen tapaan myöhästyminen tuntuu olevan hyve, eikä niin ollen siitä tarvitse mitenkään ilmoitella. Joskus myöhästyminen venyy jopa seuraavaan päivään. Ymmärrettävästi olen joutunut usein venyttämään pinnaani odotellessani herroja tuleviksi sovittuihin tapaamisiin. Olen yrittänyt jopa rautatangosta vääntää mallin, että pieni myöhästyminen on tässä kulttuurissa usein pakollista jo liikenteenkin vuoksi, mutta tuntien myöhästyminen tai kokonaan tapaamisesta poisjäänti ei saa minulta ymmärrystä. Kuitenkaan en voi sitä mitenkään selväsanaisesti kertoa tai osoittaa, että olen kovastikin – otettu – myöhästymisestä. Raivoaminen ja kiukuttelu eivät kuulu tähän kulttuuriin. Tämä on ollut minulle kova pala opittavaksi.

Munkin saavuttua kävimme neuvonpitoa seuraavan päivän ohjelmasta, jonka jälkeen nautimme maittavan illallisen srilankalaisista herkuista. Minulle ei ruoka maistunut, sillä sisuskaluni pyörivät yhä ympyrää sisälläni, ja kuume osoitti kohoamisen merkkejä. 30 asteen lämmöstä huolimatta palelin aivan kuin horkassa. Pyytelin anteeksi huonoa kuntoani, ja kömmin kämppääni nukkumaan.

Yön aikana lääkkeet alkoivat purra. Vuoroin oli aivan järkyttävän kylmä ja vuoroin taas mielettömän kova hiki. Kuume oli kuitenkin laskemaan päin, ja aamu oli huomattavasti helpompi ja valoisampi kuin edellinen aamu ja koko päivä.

Poimimme Vimalagnana – munkin mukaamme Morawewaan. Muistutan vielä tässä yhteydessä, kuinka tärkeä munkkien merkitys on hankkeellemme. Kuvaan sitä yksinkertaisemmin näin:

Projektimme on ikään kuin kulkemista hyvin pitkässä käytävässä, jonka päässä on tiukasti suljettu vahva ovi. Minun on aivan turha voimakeinoilla pyrkiä läpi tuosta ovesta. En pääse siitä sisälle jatkamaan kulkuani, ellei minulla olisi avaimia, jotka sopivat oven lukkoihin. Munkit ovat avaimia noihin meille suljettuihin oviin. He pystyvät omaa vaikutusvaltaansa käyttäen avaamaan yllättävän helposti tiukasti suljettuja ovia. Siksi on hyvä olla verkostoituneina munkki järjestöjen kanssa. Tämä on viisautta, jonka arvoa ei voida mitata rahassa. Yhteistyö heidän kanssaan sujuu hyvin, kun pelisäännöt ovat selkeästi laadittuja. Kumpikaan osapuoli ei saa olla ketunhäntä kainalossa. On vain oltava oma itsensä ja rehellisesti pyrkiä saavuttamaan ennalta asetettu tavoite: Rauma -kylän rakentaminen Morawewaan.

Munkit ovat avaimia suljettuihin oviin

Morawewassa meitä oli vastassa K.K.G.I.D.P. Wijeythilake, Divisional Secretary, Morawewan alueen korkein viranomainen. Kävimme lyhyen, mutta kiivasrytmisen neuvottelun hankkeemme ensimmäisen aallon laajuudesta. Herrat halusivat kovasti sitoa meidät paljon suurempaan hankkeeseen, jossa olisi ollut paljon muitakin toimijoita. En halunnut sitoa tässä vaiheessa käsiämme niin laajaan hankkeeseen, sillä tiesin jo tuolloin, että meillä tulee olemaan todella vaikeata hankkia rahoitus jopa kymmeneen taloon, saati siten heti 50 taloon.

Kohtalaisen kädenväännön jälkeen saimme kohteeksemme Morawewan pohjoispuolelta alueen, jonne rakentaisimme 15 talon kylän. Sain alueen päällikön suostumaan siihen, että rakentamiimme taloihin muuttaisi niin valtaväestön sinhaleeseja, kuin vähemmistön tamileja ja muslimeja. Olin oppinut näkemään, että sisällissodan jälkeen tuolla alueella kaikki etniset ryhmät pystyivät hedelmälliseen yhteistyöhön ja asumaan toistensa läheisyydessä.

Maan hallitus ei oikein suostuisi tukemaan käydystä sisällissodasta johtuen alueen tamileja. LTTE:n sissit tai pikemminkin terroristithan olivat rodullisesti tamileja. Heitä 2.5 miljoonaisesta tamiliväestöstä arvellaan olleen noin 45 000. Todellisuudessa juuri tamilinaiset ovat tunnetusti kaikkein työteliäimpiä ihmisiä Sri Lankassa. He ovat poimimassa teetä Nurelian (Nuwara Eliyan) vuoristoalueen kaikkein jyrkimmillä ja korkeimmilla rinteillä varhaisesta aamusta myöhään iltaan jokaisena työpäivänä satoi tai paistoi.

Voitte vain kuvitella, kuinka raskasta työtä teen kerääminen on. Voimakkaat kädet nyhtävät pään yläpuolelle ulottuvista pensaista kaikkein hennoimmat teelehdet parhaimpaan teehen. Otsan yli on vedetty panta, joka kannattelee selästä roikkuvaa isoa säkkiä, johon teesato kootaan. Työtahti on ankara, sillä mitä enemmän kokoat päivän aikana teetä, sen suuremmaksi palkkapussisi kasvaa päivän aikana. Päivän päätyttyä säkit punnitaan ja palkka maksetaan suoraan käteen, kuten meillä Suomessakin tehtiin ammoisina aikoina.

Kaiken tämän lisäksi kerääjän on oltava varuillaan teepensaiden varjossa eläviä käärmeitä. Koko ajan ei voi vilkuilla, mitä jalkojen juuressa tapahtuu. Paras tee kerätään niin jyrkiltä rinteiltä, ettei aina voi edes nähdä jalkoja pensaiden lehvistön läpi. Ole siinä sitten varuillasi. Voin aivan rehellisesti sanoa, että tuo työ jäisi ainakin minulta tekemättä.

Valmistuviin taloihin muuttaa asumaan joko kaksi perhettä tai noin kahdeksan henkinen perhe. Etusija annetaan sodassa vammautuneille ja sairaille.

Neuvottelujen jälkeen lähdimme köröttelemään maasturilla rakennuskohteeseen. Jo tämän matkan aikana totesin, että ilman moottoripyörää minun on aivan turha kuvitella työskenteleväni siellä. Tiet olivat sateen syövyttämiä, ja nelivetoinen maasturinkin kuski sai olla tarkkana tehdessään ajouravalinnoissaan.

Kyselin, miksi nämä noin 1500 perhettä haluavat palata entisille kotiseuduilleen, koska lähes kaikkien kodit oli tuhottu sodassa. Kaikki johtuu maan laadusta. Se on niin hedelmällistä, että tänne kannattaa palata, vaikka ihmiset ovat menettäneet kaikki omaisuutensa sodassa. Tämä selvensi asioita kovastikin. Samalla minulle väännettiin rautalangasta malli, miksi nämä ihmiset eivät tule koskaan luopumaan heille rakennettavista taloista, saati keinottelemaan niillä.

Tilanne ei ole sama kuin länsirannikolla turistialueilla, missä tsunami tuhosi ihmisten kodit. Nämä ihmiset olivat saaneet elantonsa merestä kalastajina tai turisteilta myyjinä. Näille kodittomille rakennettiin kauas viidakkoon, jopa monien kilometrien päähän rannikolta. Ei näillä ihmisillä ollut mahdollisuutta saada elantoa viidakossa, vaan he pyrkivät takaisin rannikolle asumaan niihin hökkeleihin, joita he olivat rakentaneet jätelaudoista. Viidakkoon rakennetusta talosta tuli kauppatavaraa. Tätä estääkseni olimme sopineet aluehallinnon päättäjien kanssa, että asukkaat saisivat elinikäisen hallintaoikeuden taloihin, mutteivät omistusoikeutta. Näin välttäisimme keinottelun rakennetuilla taloilla.

Rakennuspaikka on ihanteellinen. Rinteeseen rakennamme talot, ja peltoalue jäisi muokattavaksi. Tulevien talojen asukkaan olivat nytkin yhteistyössä raivaamassa peltoja riisinkylvämistä varten. Työ on rankkaa, sillä mutavelli upottaa kevyenkin ihmisen helposti nivusiaan myöden pehmeään mutaan.

Näin silmissäni talojen kohoavan, ja kyläläisten iloiset ilmeet, kun rakennustöitä aloitetaan. Talkootyövoimasta ei ainakaan tule puutetta.

Tällaisia taloja nousee Morawewan kylään

Tähän ilontunteeseen olen kutsumassa sinuakin hyvä ystäväni!