Ensimmäinen välilaskumme oli Frankfurtissa, jossa meidän oli vain huolehdittava itsemme junalla toiseen terminaaliin etsimään Sri Lankan lentoyhtiön tarkastusporttia. Tällä kertaa kaikki sujui hyvin ilman mitään kommelluksia.
Edessä oli lähes kymmenen tunnin lento kohti Bandaranayaken kansainvälistä lentoasemaa Sri Lankassa, paratiisisaarella. Lentomme aikana lentoemot huolehtivat meistä ystävällisesti, tarjoten sopivin väliajoin ruokaa ja virvokkeita. Tämäkin lentoyhtiö on joutunut laman kourissa karsimaan lentokoneiden tasosta. Kone oli Finskin koneiden ikäinen, mutta siisti, ja tilaa oli tässäkin koneessa riittävästi.
Olin tottunut lentämään näillä reiteillä uusilla laajarunkokoneilla, joissa oli suomalaiseenkin mittatasoon suhteutettuna riittävät tilat kaikkiin suuntiin. Minä tarvitsen ainakin vaimoni mielestä aina kahden lankalaisen ihmisen tilan niin pituus- kuin leveyssuuntaankin. En aina käsitä, mistä moinen puhe johtuu. Minulla on aina ollut riittävästi tilaa, mutta jostakin syystä vierustovereillani on aina ollut kanssani ahdasta. Ihmeellistä suvaitsemattomuutta mielestäni.
Colombon lentoasemalla ei ollut nyt niin tiukkaa terveysvalvontaa, kuin aiemmilla lennoilla. Nyt saimme kävellä suoraan tulotiskille ilman sen kummallisimpia ruumiinlämmön mittaavien kameroiden tarkkailevia katseita.
Passintarkastusruuhkasta selvittyämme kävelimme kolmisin hieman jännittyneinä odottelemaan laukkujemme ilmaantumista hihnalle. Suureksi hämmästykseksemme laukut ilmaantuivat melko nopeastikin mustasta aukosta esille, vieläpä vahingoittumattomina.
Soitin taksikuskilleni Mahindalle, että olisimme valmiita kuljetukseen. Prasannan, yhden kummilapsemme isän iloiset kasvot paistoivat ihmismassasta. Maan tapojen mukaan, hän oli tullut meitä vieraita vastaan. Pian Mahindankin tuttu vani oli paikalla. Täällä lähes poikkeuksetta taksi on tehty pakettiautoista. Tähän autoon on vaihdettu kokonaan jousitus, joten kulku perunapeltoa muistuttavilla teillä oli melko mieluisaa. Ilmastointikin oli kunnossa.
Poikkesimme Colombossa tapaamaan ystävääni Jouni Aitamaata, joka vaimonsa Pirjon kanssa on ollut rakentamassa Outotekin palveluksessa maahan mittavaa vesihuoltoverkostoa Amparan alueelle itäiseen Sri Lankaan. Alue kärsi mittavia vahinkoja tsunamissa vuonna 2004, mutta Jounin suunnitteleman vesihuollon ansiosta ihmiset saivat riittävästi puhdasta vettä selviytyäkseen pahimman yli.
Selviydyimme melkoisesta liikennesirkuksesta ehjinä Hikkaduwaan, noin sadan kilometrin päähän Colombosta etelään The Oasis Villa -hotellin viileään syleilyyn. Raikas suihku huuhtoi matkan rasituksen mielestä. Olin palannut kotiin jälleen.
Kävimme nauttimassa merenantimista lautasellamme. Colman, tuk tuk -kuskini vei meidät asialliseen ja huokeaan rantaravintolaan. Herkuttelimme haita ja muita mereneläviä. Iltaa olisi voinut jatkaa pitkäänkin leppeässä, sysimustassa illassa, valtavien aaltojen syödessä rantapenkkaa kapeammaksi, mutta aamulla hyvin aikaisin meidän oli oltava ykköset päällä Banagala Gunarathana Theron, suuren munkkiyhteisön johtajan järjestämässä hyväntekeväisyystilaisuudessa.
Mahinda haki meidät Banagalan koululle varhaisen aamiaisen jälkeen. Tasan kello 8.30 tyttö -soittokunta ohjasi meidät juhlapaikalle, jossa kaulaamme ripustettiin kukkaleit. Ilma oli mielettömän kuuma, paitani oli aivan likomärkä. Lei tartutti paitani iloiseen kukkaloistoon. Kukaan paikalla olijoista ei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota märkään olotilaani.
Mahinda haki meidät Banagalan koululle varhaisen aamiaisen jälkeen. Tasan kello 8.30 tyttö -soittokunta ohjasi meidät juhlapaikalle, jossa kaulaamme ripustettiin kukkaleit. Ilma oli mielettömän kuuma, paitani oli aivan likomärkä. Lei tartutti paitani iloiseen kukkaloistoon. Kukaan paikalla olijoista ei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota märkään olotilaani.
Tilaisuus oli pikä, jossa vuorottelivat lasten leikit ja pitkähkötkin puheet. Suurin osa puheista oli sinhalaksi, joten suurta ymmärrystä puheiden sisällöstä emme saaneet. Lasten leikit ja tanssit kruunasivat koko juhlan.
Juhla oli tärkeä monestakin syystä:
Lapset olivat nähneet opettajiensa kanssa valmiistaakseen kaikki kauniit leikit ja tanssit. Vahnemmat olivat tehneet lasten esiintymisasut. Jokainen koulun lapsi sai olla mukana suuressa juhlassa. Koolle tullut väkijoukko sai tarvitsemansa lepotauon arjen askareisiin ja rutiineihin. Tilaisuuden puheet oli kohdistettu juuri vanhemmille ja heidän lapsilleen. Tilaisuuden lopuksi saimme olla jakamassa kokaiselle lapselle koulureput -tarvikkeineen.
Tilaisuus tarjosi jokaiselle jotakin. Meille se antoi mahdollisuuden vahvistaa verkostomme ystävyyssuhteita varsinkin nyt, kun olemme luomassa jotakin aivan uutta Trincomaleen provinssiin kauaksi itään.
Sosiaaliministeri Lional Premasiri Banagala Gunarathana Thero.
Kaikki loppuu aikanaan. Niin tämäkin juhlava tilaisuus. Lasten saatua lahjansa ilmoille laskettiin satamäärin ilmapalloja ilosanoman viestinviejiksi.
Tämä tilaisuus loppui, meidän reissumme oli vasta alussa.
No comments:
Post a Comment