Rauma-kylä Sri Lankaan taustatietoja

Halpatotan erityislastenkoti - Halpatota Detention Home

Olen ollut mukana vapaaehtoistyössä Sri Lankassa helmikuusta 2006 lähtien. Lähdin aluksi mukaan Pentti-Oskari ja Marja Kankaan ideoimaan ja kehittämään Hope for Sri Lanka ry:n toimintaan Halpatota -nimiseen erityislastenkotiin opettamaan lapsille englantia. Laitosta kutsuttiin tuolloin nimellä Detention Home in Halpatota. Marja Kangas on kutsunut laitosta - lasten kaatopaikaksi - halutessaan kuvata niitä oloja, mitkä siellä olivat vielä 2006 aikana mennessäni ensimmäistä kertaa Halpatotaan. Tähän laitokseen kerättiin Sri Lankan kaduilta hylättyjä katulapsia. Laitoksessa on keskimäärin 150 lasta, tyttöjä ja poikia iältään 5 - 20 -vuotiaita.

Englannin kielen opettamisen ei ottanut sujuakseen, sillä minulla ei ollut minkäänlaista sinhalan kielen taitoa. Halpatotan lasten englannin kielen taito oli niin heikkoa, etteivät he osanneet kieltä juuri lainkaan. Kielen opettamisen sijaan keskitinkin huomioni lapsiin: heidän hoitamattomiin haavoihinsa, täitä kuhiseviin hiuksiinsa, syyhy -epidemiaan ja yleiseen alakuloon.

Laitoksen henkilökuntakin suhtautui aluksi minuun epäluuloisesti, sillä laitos oli aiemmin joutunut pedofiilien hyökkäyksen kohteeksi. Lapsia oli valokuvattu erään ei eurooppalaisen miesryhmän toimesta. Lasten kuvia oli löytynyt internetissä. Miesryhmä oli poistunut maasta ennen näiden asioiden ilmituloa. Oli sangen luonnollista, että olin henkilökunnan epäluulojen kohteena.

Hoidin lasten syyhy - ja täiepidemian suomalaisen lääkärin ohjeiden mukaisesti. Tämän työn jälkeen vähitellen laitoksen johdon ja henkilökunnan luottamus minuun alkoi vahvistua. Haavat ja paiseet hoidin pihalla olevassa aurinkosuojassa, ja minulla oli mukanani aina joku laitoksen opettajista ja valvojista. Näin avoimesti toimien ja saatuani lasten vaivoja vähemmäksi, minusta tuli vähitellen yksi laitoksen ”omista” opettajista.

Haavojen hoitaminen kuuman katoksen alla oli minulle isolle miehelle, ”Happy Buddhalle” niin rankka kokemus, että hyräilin hiljaa joitakin suomalaisia lauluja. Kuulin kerran lasten laulavan hyvin kauniisti. Pyysinkin ympärillä olevia lapsia laulamaan lankalaisia lauluja tulkkini Colmanin välityksellä. Laulaessaan heidän kasvoilleen tuli hymy ja ilo, mutta sydämessäni tunsin heidän valtavan surunsa elämäntilanteestaan johtuen.

Halpatotassa oli pääosin valtaväestöön kuuluvia sinhaleeseja, uskonnoltaan buddhalaisia. Kerran taas lapsia hoitaessani, eräs pikkuinen tyttö kysyi englanniksi: ”Are you Christian Keke?” Vastasin siihen myöntävästi. Sitten pikkuenkeli kysyi, että saisiko hän laulaa yhden laulun? Olin iloinen hänen ehdotuksestaan. Saisinhan minäkin tuolloin hetken huoahtaa ja syventyä kuuntelemaan tyttösen laulua.

Tyttö lauloi englanniksi laulun - Jesus loves a little child - kauniilla ja hennolla äänellään. Laulun aikana pelkäsin, että nyt pikku tyttö joutuu kaikkien muiden lasten pilkattavaksi. Mietin itsekseni, miten tästä tilanteesta selvitään. Kaunis ja sykähdyttävä laulu loppui. Syntyi syvä hiljaisuus, eikä kukaan puhunut yhtään mitään, kunnes kuin yhdestä sopimuksesta kaikki alkoivat taputtaa ja hurrata äänekkäästi. Tyttö oli antanut kauniin kuvan uskostaan muille, luottaen siihen, että laulun Jeesus kyllä auttaa häntä tässäkin tilanteessa. Minulle tapahtuma oli yksi sykähdyttävimmistä hetkistä matkojeni aikana.

Tutustui lähemmin myös henkilökuntaan. Heidän joukossaan oli vain yksi henkilö, naisopettaja, joka osasi puhua englantia. Hänelle aloin kertoa työstäni erityisopettajana Suomessa. Kuvailin tapojani lähestyä lapsia ja nuoria, miten keskustelin heidän kanssaan, kuuntelin heidän sydänsurujaan ja ennen kaikkea pyrin olemaan heille eräänlainen isän tai äidin korvike koulu maailmassa ja kaduilla, jossa olin kymmenisen vuotta lähes jokainen viikonloppu ns. viikonloppu -isänä Rauman kujilla.

Kerroin myös, miten varsinkin erilaisissa suomalaisissa laitoksissa siellä olevista lapsista pidetään kortistoa, mihin heistä merkitään kaikki mahdolliset, saatavilla olevat tiedot. Tämä kaikki tapahtuu lapsen parhaaksi. Lähestyessään sitä ikää, jolloin heidän on aika lähteä kokeilemaan omia siipiään, heille annetaan ohjatusti mahdollisuus kokeilla osaamisiaan itsenäisessä, ohjatussa asumisessa. Usein myös kokeillaan sitä, olisiko nuoren mahdollista onnistua kotona asumisessa. Tämä kaikki valvotusti ja ohjatusti.

Parin viikon kuluttua laitoksen taitava ja tunnollinen johtaja tuli luokseni kasvot innosta vähän vieläkin tummempina, jos mahdollista, kertomaan, miten hänelle on syntynyt ajatus, että laitoksessa olevia lapsia aletaan kutsua heidän nimillään, poistetaan numerokoodit nimistä ja aletaan pitää oppilasrekisteriä heistä. Vielä hän jatkoi, olisiko mielestäni mahdollista joskus kokeilla lasten kotona asumista, mikäli lasten vanhemmista olisi täysi varmuus? Entä heidän ammatillinen koulutuksensa? Se olisi hyvä aloittaa täällä laitoksen suojissa. Pojista voisi tulla kivityöläisiä ja muurareita, ja tytöistä ompelijoita tai vaatesuunnittelijoita tehtaisiin?

Kiittelin kovasti ääneen johtajaa ja mielessäni kiittelin viisasta naisopettajaa, joka oli ovelasti saattanut uudistukset johtajan omiksi ajatuksiksi. Myöhemmin paljastui, että tämä opettaja oli johtajan oma sisko. Voi teitä ihania naisia, miten osaatte käsitellä meitä miehiä ei vain täällä karussa pohjolassa, vaan sielläkin, missä pippuri kasvaa...!

Hope for Sri Lanka -yhdistys on palkannut Halpatotaan osa-aikaisen lääkärin, ompelijan opettamaan ompelijan tai vaatturin ammatin lapsille, hänelle avuksi apuopettajan, erityisopettajan opettamaan luku- ja kirjoitustaidon, jotta lapsilla olisi mahdollisuus päästä kouluun. Lisäksi olemme palkanneet vapaa-ajan ohjaajan opettamaan eri liikuntamuotoja ja tanssia.

Yhdistys on myös huomattavalla rahamäärällä remontoinut laitosta ja rakentanut uusia moderneja tiloja lasten käyttöön.

Ambegaman vammaisten naisten hoitokoti

Hope For Sri Lanka ry:n monista projekteista nostaisin esille vielä muutamia, joista yksi puhuttelevimmista paikoista on Ambegaman vammaisten naisten hoitokoti. Tämä on munkkijärjestön ylläpitämä laitos, jossa elämäntyötään tekee kaksi iäkästä lankalaista naista. He eivät saa työstään juurikaan rahallista korvausta, vaan he saavat asunnon, ruoan ja Arms Giving Day - lahjoituksina jonkun verran vaatteita.

Hoitokodissa on noin kolmekymmentä naista kahdessa talossa. Toisessa talossa on parikymmentä liikuntarajoitteisia naisia ja toisessa on näkövammaisia naisia kymmenkunta. Iäkkäät naiset eivät enää jaksa hoitaa hoivattavia asukkaita, vaan parempikuntoiset hoitavat toisiaan. Yksi hyväkuntoisista naisista valmistaa ruoan koko väelle muiden kynnelle kykenevien avustuksella.

Olosuhteisiin nähden näillä naisilla on laitoksessa varsin hyvät olot, sillä toisaalla heistä ei välittäisi kukaan. Monien mielestä olisi ollut parempi, etteivät he olisi koskaan syntyneetkään tähän maailmaan.

Suomalainen Katja -fysioterapeutti on usein tuonut lohtua ja iloa Ambegamaan terapeutin taitojensa ja koko sydämen rakkautensa voimasta. Hän on yksi meistä, joka on menettänyt sydämensä Sri Lankalle, ja saanut vastarakkauden myötä ikuisia ystäviä paratiisisaarelta.

Suurimpina ongelmina Ambegamassa on iäkkäiden hoitajien kunto ja päärakennuksen katto, mikä vuotaa juuri johtajan asuinhuoneen yläpuolelta. Koko katon kunnostaminen maksaisi arviolta 10 000 €.

Lotus Home - vammaisten lasten- ja nuorten kuntoutuskoti Baddegaman Keembe - Elassa

Mittavin projekti, johon Hope for Sri Lanka ry kautta ryhdyin, oli 1000 m² suuruisen vammaisten lasten ja -nuorten kuntoutuskeskuksen rakentaminen Baddegaman Keembe-Elaan. Hanke oli Sri Lankassa ensimmäinen laatuaan. Tämän projektin aikana opin rakentamaan täysin uuteen kulttuuriin yhteistyöverkostoja niin Colombon ja paikallishallinnon ministerien kanssa, kuin olla lujittamassa eri vammaisyhdistysten keskinäistä yhteenkuuluvuutta.

Suurena ongelmana vammaisuuden käsitteen ymmärtämisessä on se, että vammaisuutta pyritään selittämään, kuten Suomessakin vielä muutama vuosikymmen sitten, lasten ja/tai heidän vanhempiensa pahoilla teoilla, joista rangaistuksena vanhemmille oli syntynyt vammainen lapsi.

Sri Lankan kuin ei Suomenkaan valtiovalta ole ratifioinut vammaisten ihmisten oikeuksien julistusta. Olemme siis häpeällisesti tässä(kin) suhteessa useiden kehitysmaiden tasolla.

Kuntoutuskeskuksen suojelijoihin kuuluvat sosiaaliministeri Lional Premasiri, ex ministerimunkki Rev. Samitha Thero, ja koko hankkeen paikallisena isänä Rev. Banagala Gunarathana Thero. Ilman heidän suosiollista apuaan hankkeellamme ei olisi ollut menestyksen edellytyksiä.

Haluankin kuvata varsinkin Rev. Banagalan merkitystä kaikille hankkeillemme seuraavasti:

Jos edessäni pitkän käytävän päässä olisi suuri, vankka ja lukittuna oleva ovi, niin minun olisi turha pyrkiä tästä edemmäs, sillä en voimakeinoinkaan pääsisi ovesta sisälle. Kykenisin vaivatta etenemään, mikäli hallussani olisi oven lukkoon tai lukkoihin sopivat avaimet. Olisi sulaa järjettömyyttä jättää käyttämättä hallussani olevia avaimia, mikäli todella haluaisin edetä kohti tärkeätä tavoitettani, tuottamaan apua ja helpotusta Sri Lankan kärsivälle kansalle. Minulle nämä avaimet ovat paikallisten munkkiyhteisöjen johtajat ja suurimman lukon avain olisi ystäväni Rev. Banagala Gunarathana Thero! Hänelle ja muille hankkeittemme avustajille kuuluvat suuret kiitokset.

Vähitellen Hope for Sri Lanka vaihtui Lotus Hill -projektiksi, joka oli myös osallisena jo edellä mainittujen kohteiden rahoituksen hankkijana ja rahoittajana. Täältäkin taustalta löytyvät tutut suomalaiset nimet, Pentti-Oskari ja Marja Kangas sekä paikallisena taitajana ja auttajana Rev. Banagala. Tämä yhdistys keskittyy nyt suurten rakennushankkeiden toteuttamisen sijaan siihen äärimmäisen tärkeään ruohonjuuri -tason työskentelyyn, jonka kohteena ovat ne ihmiset, joita kukaan muu ei huomaa, eikä auta. Tässä projektissa valvojana oli mukana myös suomalainen Ave.

Hyvin pian huomasin, miten tärkeätä on henkisesti irrottautua paikallisväestön yhä tuntemasta herra -katkeruudesta. Tein omalla tavallani tiettäväksi ihmisille, että en ole sir, enkä Mahatma - suuri Herra - , vaan ihan tavallinen Keke. Minähän olin Happy Buddha tai pissu sudda - hassu valkoinen, tai alia - elefantti, en siis sortajaluokkaan kuuluva valkoinen. Helpoin tapa päästä ”sirrittelystä”, oli jakaa paikallisille, suurlapsisille perheille riisiä, jota motskarini taakse mahtui kolmekin kymmenen kilon säkkiä. Riisistä ei kukaan kieltäytynyt. Näin toimien tulin vähitellen tunnetuksi ja hyväksytyksi, tosin värivialliseksi ihmiseksi, kuten lähimmät paikalliset ystäväni minua kiusoitellakseen kutsuvat.

Projektien tarkastusmatka kesällä 2009, Rauma-kylä -idea saa alkunsa

Kesä - heinäkuussa kävin rakkaan Sinikka -vaimoni kanssa yhdistetyllä 35 -vuotis- häämatkalla ja projektien toimintojen tarkistusmatkalla Sri Lankassa. Pieniä puutteita lukuun ottamatta kaikki tuntui olevan kunnossa.

Aivan lomamme alussa meille tuttu urakoitsija Amarasiri Kuruwage ja ystävämme Rev. Banagala tulivat neuvottelemaan aivan uudesta hankkeesta saaren koillisosassa Trincomaleen provinssissa. Siellä entisellä sisällissodan alueella on pakolaisleirejä, joissa ihmiset elävät todella kurjissa olosuhteissa. Trincomaleen kaupungin läheisyydessä on Morawewa -niminen kylä, jonka ympäristössä asuu 1500 pakolaisperhettä vailla kunnollisia asuinolosuhteita. Tänne Sri Lankan hallituksen heille osoittamille alueille perheet ovat kyhänneet risuista ja mudasta taloja, jotka eivät tule kestämään alkavaa monsuunikautta rankkasateineen ja myrskyineen.

Ystäviemme käynnin lähimpänä tarkoituksena oli saada meidät tulemaan rankan 11 -tuntisen automatkan päähän tutustumaan paikallisiin oloihin ja neuvottelemaan Trincomaleen alueen jälleenrakentamisesta vastaavan ministerin, Major General T. T. Ranjith De Silvan ja alueen arkkimunkin Rev. Agbohura Vimalagnana Theron kanssa talojen rakentamisesta alueen noin 1500:lle pakolaisperheelle.

Matkasimme Colombosta pitkin perunapeltoa muistuttavia teitä pitkin Kantale -nimiseen kylään parinkymmenen kilometrin päähän Trincomaleesta. Täällä neuvottelimme ensin Rev. Agbohuran kanssa tulevasta projektistamme Morawewassa. Arkkimunkki otti ehdotuksemme avosylin vastaan. Hän kertoi, että alueella asuvilla ei ole yhtään mitään. He ovat menettäneet sisällissodan melskeissä kaiken omaisuutensa. Uusia koteja heillä ei ole mitenkään mahdollista rakentaa. He tulevat elämään pitkään ulkopuolisen avun varassa.

Parin tunnin kuluttua ministeri De Silva saapui Trincomaleesta neuvotteluumme. Mies kuunteli tarkoin kaikkea, mitä kerroimme, tehden välillä tiukkoja huomautuksia ja vaati tarkennuksia suunnitelmiimme. Lopulta De Silva oli tyytyväinen kuulemaansa. Hän kirjoitti meille kulkuluvan, jonka turvin meillä oli mahdollisuus kulkea kaikkialle hänen luvallaan. Trincomaleen leiriin emme ehtineet tutustua ajanpuutteen vuoksi. Sekin tapahtuu varmasti aikanaan.

Ajoimme oikotietä kansallispuiston halki vievää, kuoppaista soratietä pitkin. Vihdoin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme perille Morawewan kylään. Matkalla näimme yhä palavaa viidakkoa, jonka sissit olivat kyläläisten mukaan sytyttäneet paetessaan hallituksen joukkoja. Suurin osa kylää ympäröivistä taloista on tuhottu räjäyttämällä, tai muuten vahingoittamalla. Kaikki arvokkaat osat, ovet, ikkunat ja kaikki puuosat ovat joutuneet varastelun kohteeksi. Maasto on miinoitettu ja osa kaivoista on saastutettu. Koteihin asumaan muuttaminen on mahdotonta.

Kyläpäällikkö otti meidät sydämellisesti vastaan, ja istuuduimme jälleen neuvotteluun, jossa kertasimme kaikki ne asiat, jotka olimme käyneet Kantalessa läpi jo aiemmissa kahdessa neuvottelussa. No kertaus on oppimisen äiti. Lopuksi kyläpäällikkö piirsi kämmeneensä paperin puutteessa hahmotelman kyläneuvostosta, joka jakaisi pakolaiset tuleviin uusiin koteihinsa. Päätimme tässä kokouksessa, että talot jaettaisiin tasapuolisesti sinhaleesien, tamilien, muslimien, hindujen ja kristittyjen kesken. Ketään ei sorreta valintaprosessissa. Esitin, että omana näkemyksenäni ensimmäisiin taloihin etuoikeutetut olisivat vammaisia ja/tai sairaita ihmisiä. Heidän hoidostaan ja kuluistaan vastaisi munkkijärjestö.

Talot luovutetaan munkkijärjestölle, joilla olisi niihin omistusoikeus. Jos järjestö haluaa myydä talon paikallisille, heidän on ensin neuvoteltava Aito Fiilis ry:n kanssa myynnistä. Taloon muuttajille tulisi hallintaoikeus, muttei omistusoikeutta. Näin vältämme keinottelua ja korruptiota.

Alueelle on hallituksen lupa rakentaa aluksi 200 taloa. Hallitus rakentaisi tiet, vetäisi sähköt ja rakentaisi vesi- ja viemäri verkoston. Tämän lisäksi hallitus lupasi antaa kustannuksetta maan rakennuskäyttöömme. Tänne rakennamme Rauma -kylän!

Raumalainen Aito Fiilis ry mukaan rakentamaan Rauma-kylää Sri Lankaan

Riku Räsäsen kymmenen vuotta sitten perustama hyväntekeväisyysyhdistys Aito Fiilis ry on lähtenyt mukaan Rauma -kylä -projektiin. Räsänen tunnetaan erilaisten suurfestareiden järjestäjänä. Hän on perustamansa hyväntekeväisyysjärjestönsä kassaan kerännyt juhlien tuotosta huomattavia summia, jotka hän on pyyteettömästi, ilman suurta mediamyllerrystä jakanut eri tahoille tukemaan nuorten toimintaa.

Lähtiessäni kesällä 2009 Sri Lankaan, pyysin Aito Fiilikseltä osarahoitusta taloon, jonka olimme hankkineet hädänalaisessa tilanteessa olevalle perheelle. Riku kiinnostui asiasta. Lupasin kertoa hänelle tarkemmin hankkeestamme, kun palaan matkaltani.

17.11.2009 pidimme lehdistötilaisuuden, jossa kerroimme, että Aito Fiilis ry on lähtenyt mukaan Rauma -kylä Sri Lankaan .projektiin.

Ensimmäisessä vaiheessa tarkoituksenamme on rakentaa 50 taloa alueelle. Jatkossa voisimme rakentaa taloja lisää.

Talot rakennetaan urakalla kymmenen talon ryppäinä. Jokaiseen taloon tulee kymmenhenkinen työntekijäjoukko työnjohtajineen. Talon rakentaminen kestää noin 3 - 3,5 kk. Sri Lankan hallitus on edellyttänyt, että kaikki rakennustarvikkeet hankitaan ja valmistetaan Trincomaleen alueelta. Työläiset rekrytoidaan pakolaisleireiltä tai alueella odottavista perheistä.

Ensin alueelle rakennetaan asuinparakki työläisiä varten. Jokaisen työpäivän päätyttyä maksamme työläisille noin 3 - 4 €:n palkan, sekä annamme korvauksetta ateriat, teet ja veden.

Yhden talon kokonaiskustannukseksi tulee noin 6500 €. Projektin ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannukset ovat noin 325 000 €.

Projektin rahoitus

Taloudellisesti tiukkana aikana käännymme ensin kohteliaimmin yritysten puoleen luodaksemme sponsorointisopimuksen yritysten kanssa. Vastineeksi lahjoituksille luovutamme rakennuksen valmistuttua heille kuvamateriaalin talon eri rakennusvaiheista yrityksen myynninedistämistyöhön. Talon seinään kiinnitämme lahjoittajan logon ja nimen. Kyläpäällikkö antaa erillisen kiitoskirjeen talon rakentamisesta.

Valtakunnallisen keräysluvan saatuamme ja nettisivujemme aukeamisen jälkeen kaikilla on mahdollisuus osallistua keräykseen ostamalla oven, ikkunan, tiiliä, kuution hiekkaa, säkillisen sementtiä jne. erillisen hinnoittelun mukaan.

Aito Fiilis ry voi myös vastaanottaa lahjoituksia, jotka menevät suoraan rakennuskohteeseemme Morawewan kylään.

Tervetuloa tukemaan toimintaamme!

Kiitollisena,

Aito Fiilis ry

Keijo Ahorinta